Tuplaus & day 1: Bröndby – Midtjylland

Tuplauksessa tarkoituksena on läpäistä viikko aloittamalla vedonlyönti maanantaina ja jatkamalla seuraavina päivinä, jos edellisen päivän vetosi voitti. Panoksena toimii edellisen päivän voittosumma ja kertoimena tulee olla joka päivä vähintään 2,00.

Tuplauksessa läpipelanneet pelaajat voittavat ensinnäkin tuplausvedoillaan mahtavan summan rahaa (vähintään 640 €). Tämän lisäksi jokaisen viikon läpituplaajat jakavat keskenään viikoittaisen vähintään 5000 € Jackpot-palkinnon. Kaikki 3 päivää putkeen onnistuneesti tuplanneet pelaajat saavat myös aloituspanoksensa takaisin!

Tanskan pääsarjassa on tarjolla kahden alisuoriutujan kohtaaminen. Viime kauden kolmonen Bröndby isännöi viime kauden toiseksi sijoittunutta Midtjyllandia. Nämä eurokentiltä tutut joukkueet ovat kuitenkin raapineet kasaan vain kuusi pistettä kuuteen otteluun ja löytyvät sarjataulukon alapäästä.

Bröndby on sentään saanut kolmesta kotiottelusta nämä kuusi pistettänsä. Ainoa tappio on kotiluolassa tullut sarjaa johtavalle Nordsjaellandille. Vastaavasti Midtjylland on saanut kauden ainoan voittonsa vieraissa, mutta Odensen kukistaminen ei toisaalta kerro vielä paljoakaan.

Molemmilla on taatusti nälkää kääntää kurssinsa, mutta Bröndbyn kerroin kotona on turhan koholla. Tuplamerkillä saadaan kerroin 1.71, joka täydennetään vielä Allsvenskanin puolelta. Vastakkain viime kauden kolmonen Djurgården ja vieraat saadaan Boråsista Elfsborgin muodossa. Viime kaudella neljänneksi punnertanut Ellos on pudonnut vuoden takaisesta tasostaan ja on tällä hetkellä matemaattisesti lähempänä putoamista kuin mestaruuskahinoita.

DIF on sen sijaan ollut tasaisen tappava ja taistelee edelleen täysillä Lennart Johansson -pystistä. Otetaan tuplamerkillä (1.24) isännät kiinni, joka mahdollistaa myös tasapelin.

Pelivalinta: Bröndby/tasapeli + DIF/tasapeli = 2.12

Aloituspanos: 5€

Edellinen artikkeliHJK:n liput Eurooppa-liigan kotimatseihin vietiin käsistä
Seuraava artikkeliVideo: MLS:n ottelussa joukkokahina – Chiellini rauhoitteli tilannetta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän