Triplaus & day 2: Fiorentina – Inter

Triplaus jatkuu toisen päivän kujeilla ja suoritusvastuu lepää vahvasti molempien milanolaisseurojen harteilla.

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

AC Milan isännöi San Sirolla Monzaa, joten Silvio Berlusconilla lienee katsomossa jännät paikat. Todella surkean alkukauden pelannut Monza on saanut joukkuetta parempaan iskuun ja kuuden ottelun tappioputki kääntyi kolmen matsin voittoputkeen Juventusta, Sampdoriaa ja Speziaa vastaan. Edelliskierroksella Empolin vieraana palattiin normaaliin päiväjärjestykseen 1-0 tappiolla. Vain Napolille tällä kaudella taipunut Rossoneri lähtee lapulle. Milan saa myös arvokasta lepoetua, sillä menneellä viikolla Stefano Piolin ryhmää ei Coppa Italian ottelut rasittaneet.

Lappu täydennetään myöhemmän illan herkkupalasta. Vastakkain Fiorentina ja Inter, joista molemmat voi laskea kauden alisuorittajiin. Inter on tällä hetkellä europaikkojen ulkopuolella ja samalle tasanteelle tähtäävä Viola on jo lähempänä putoamisviivaa. Inter on ollut ongelmissa heikon puolustamisen kanssa, kun taas Fiorentinaa on vaivannut tehottomuus. Pisteet ovat klo 21:45 alkavassa väännössä todella tärkeitä ja odotuksissa on rohkeaakin hyökkäämistä, kunhan vain saadaan avausmaali tarpeeksi hyvissä ajoin.

Lapulle:

AC Milan voittaa (1.45)

Fiorentina – Inter: BTTS & yli 2.5 maalia (2.15)

2. päivän panos: 31,50€

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän