Triplaus & day 1: FC Honka – Ilves

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

FC Honka on ollut yksi alkukauden pirteimmistä esiintyjistä ja tästähän osviittaa jo Liigacupin puolella saatiin. Tänään vastaan saapuva Ilves onkin saanut altavastaajan leiman kertoimissa.

Viime kaudella Veikkausliigassa Honka voitti kotonaan tämän keskinäisen 4-1, kun taas Tampereella päädyttiin maalittomaan tasapeliin. Tällä kaudella espoolaisten peleissä on tapahtumia piisannut ja maaleja lähdetään odottamaan myös tänään, vaikka markkina uskookin vähämaalisuuteen. Erityisesti erikoistilanteissa piilee potentiaalia verkkojen heilutukseen.

Lappu täydennetään Ykkösen puolelta, jossa JäPS ja KTP mittelevät paremmuudestaan. Viidestä ensimmäisestä matsista JäPS on voittanut yhden, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt kahteen otteeseen. KTP on pelannut vain kolme matsia peruuntumisien vuoksi ja kulkee rekordilla 2-1-0. Kotkalaiset ovat ansaittu ennakkosuosikki ja suoran voiton kerroin 1.67 sopii lapulle.

Pelivalinta: FC Honka – Ilves: yli 2.5 maalia & KTP voittaa (3.36)

Aloituspanos: 10€

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän