Triplauksessa mukana EM-kisoja ja Veikkausliigaa

Triplauksessa on tänä perjantaina mukana niin EM-kisoja kuin Veikkausliigaakin, kun kohteet poimitaan ottelusta Ruotsi – Slovakia & HJK – Ilves.

Nappaa huipputarjoukset EM-kisojen vedonlyöntiin!

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Jo neljältä Suomen aikaan pistetään käyntiin tämän päivän kisarupeama, kun vastakkain ovat E-lohkon Ruotsi ja Slovakia. Lohkon kärjessä ensimmäisen pelin jälkeen oleva Slovakia on tänään merkittävä altavastaaja kertoimissa.

Ruotsin esitys Espanjaa vastaan oli varsin odotettu. Pallo annettiin espanjalaisille ja Ruotsi keskittyi Huuhkajien tapaan pitämään oman puolustuksen tiiviinä. Varsin hyvin ruotsalaiset tässä myös onnistuivat, sillä matsi jäi maalittomaan tasatulokseen. Saumaa Ruotsilla oli vaikka voittoon asti, sillä Sociedad-kärki Alexander Isak loi ajoittain hyvin vaarallisia tilanteita Unai Simonin vartioimalle maalille. Isak latasi kertaalleen pelivälineen jopa tolppaan asti.

Slovakia hoiteli Puolan omassa ottelussaan 2-1 lopputuloksella. Puola pelasi viimeisen puolituntisen alivoimalla, kun Grzegorz Krychowiak hölmöili itsensä suihkuun kahdella keltaisella. Slovakia ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan Milan Skriniarin osumalla joukkue ryösti ennakkosuosikeilta täyden pistepotin.

Tänään Ruotsin peliesitys on taatusti varsin erilainen ja pallollinen pelaaminen täytyy olla aktiivisempaa. Uskotaankin siihen, että ruotsalaiset saavat edellispeliä kosolti enemmän tilaisuuksia maalintekoon ja pirteästi esiintynyt Alexander Isak ottaa tästä ilon irti.

Kaveriksi lapulle nostetaan vielä Kotimaan pääsarjasta Klubin ja Ilveksen välinen matsi, jossa luotetaan isäntäjoukkueeseen. Suoran kotivoiton kerroin Klubille on tarkalleen ottaen tällä hetkellä Coolbetilla 1.44, joka kuvaa vahvasti HJK:n vahvaa suosikin asemaa. Otetaan tuplamerkillä tämä kiinni ja luotetaan siihen, että HJK hoitaa tälläkin kertaa manselaiset.

TRIPLAUKSEEN

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän