
Vuoden 1954 MM-kisat sisälsivät ylivoimaisen ennakkosuosikin, MM-historian väkivaltaisimman ottelun ja dramaattisen yllätyksen finaalissa.
Vetovihjeet la 23.5. Girona–Elche – päätöskierroksella panoksena säilyminen LaLigassa
Kilpailut järjestettiin FIFA:n 50-vuotisjuhlien kunniaksi järjestön kotikonnuilla, Sveitsissä.
Lue myös:
Neljä vuotta putkeen voittamattomana pelannut Unkari lähti kisoihin ehdottomana ennakkosuosikkina. Joukkue kävi voittamassa muun muassa olympiakultaa Helsingin olympialaisissa 1952. Joukkueen tähtipelaajiin kuuluivat esimerkiksi legendaarinen Ferenc Puskás ja Sandor Kocsis.
Unkari aloittikin kisat loistavasti. Ensimmäiseen kahteen peliin syntyi 17 maalia, jopa ilman loukkaantunutta Puskásia. Unkari pieksi alkulohkossa tulevan finaalivastustajansa Saksan peräti 8-0. Saksa oli jalkeilla varsin tuntemattomalla joukkueella, eikä heiltä odotettu ihmeitä.
”Bernin taistelu”
Neljännesvälierissä nähtiin tulinen kamppailu Unkarin ja Brasilian välillä, jota pidetään kisahistorian väkivaltaisimpana otteluna. Tuo matsi opittiin myöhemmin muistamaan ”Bernin taisteluna”.
Väkivaltaisuudet eivät rajoittuneet ainoastaan nyrkiniskuihin, vaan urheiluhenki loisti poissaolollaan. Brasilialaiset, jotka kokivat tulleensa vääryyden uhreiksi tuomaripelin vuoksi, purkivat turhautumisensa hyökkäämällä unkarilaisten kimppuun heti ottelun päätyttyä.
Pukuhuonekäytävällä vallitsi täysi kaaos, kun pelaajat, valmentajat ja jopa joukkueiden johtohenkilöt ottivat yhteen. Pullot ja kenkät lentelivät, ja muun muassa Unkarin valmentaja Gustav Sebes sai haavoja naamaansa.
Tällaista ei ollut koskaan aiemmin nähty MM-tasolla. Tilanne oli niin hallitsematon, että paikallinen poliisi oli voimaton estämään silmitöntä raivoa. Kansainvälinen jalkapalloyhteisö oli tapauksesta järkyttynyt, ja englantilainen erotuomari Arthur Ellis totesikin myöhemmin, ettei kyseessä ollut jalkapallo-ottelu, vaan eläimellinen teurastus.
Ferenc Puskás ja paljon puhututtanut paitsiomaali
Finaalissa kohtasivat Unkari ja Saksa. Aiemman nöyryytyksen johdosta Saksa teki viisi muutosta kokoonpanoonsa, ja se kannatti. Vaikka Unkari siirtyi jo kahdeksan peliminuutin jälkeen 2-0-johtoon, saksalaiset eivät lannistuneet.
Rankkasateen piiskatessa Wankdorfin erikoisesti nimetyn stadionin nurmea, Saksa kampesi tasoihin. Helmut Rahn ampui voittomaalin vain seitsemän minuuttia ennen loppua.
Supertähti Puskás sai kuulan vielä viime sekunneilla Saksan maaliin, mutta avustavan tuomarin lippu oli pystyssä. Paitsio puhuttaa vielä tänäkin päivänä unkarilaisissa seniorikodeissa.
LUE MYÖS: Jalkapallon MM-kisat 2026 – otteluohjelma, alkulohkot ja TV-lähetykset
Ensimmäisen televisioidun MM-finaalin parhaat palat
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.









