Pari kuukautta sitten adidas mykisti jalkapallokansan ilmoittamalla, että he ovat kehittäneet huipputason jalkapallokengän, mutta täysin ilman nauhoja. Nyt saksalainen brändi on valmis esittelemään ensimmäisen virallisen versionsa uuden sukupolven kenkämallista, mikä kantaa nimeä Ace 16+ PureControl. Kenkä on loistava esimerkki nykypäivän nappulakenkien innovatiivisesta kehityksestä, sillä siinä yhdistyy tämän hetken ehdottomasti parhaimmat teknologiat. 

Nauhattoman jalkapallokengän edut ovat huomattavia ja kuten monien adidaksen suosittujen jalkapallokenkien kohdalla, jälleen kerran inspiraatio on saatu huippupelaajien haastatteluiden sekä palautteiden kautta. Uuden adidas Ace 16+ PureControl -kengän suunnttelussa olivat vahvasti mukana keskikenttäpelaajat Mesut Özil sekä Ivan Rakitic.

Mesut Özil – mies joka on syöttänyt käsittämättömän määrän maaleja tällä kaudella – on erittäin innoissaan jalkapallokengistä, jotka on valmistettu täysin ilman nauhoja: ”Koko urani ajan olen pyrkinyt minimoimaan nauhojen aiheuttamaa vaikutusta vetoihini sekä kontrolloimiseeni. Vuonna 2014 kerroin adidakselle, että aina kun solmin nauhani pukukopissa, pyrin tekemään niin monta solmua kuin mahdollista, jotta nauhat eivät olisi kosketukseni edessä. Viime vuonna kun adidas tuli luokseni kengän prototyypin kanssa, se oli kuin suoraan unestani. En malta odottaa pääseväni käyttämään niitä peleissäni.”

Kun adidas etsi tapaa, jolla poistaa nauhat jalkapallokengästä sekä saada ammattilaisfutarin vaatima pallotuntuma, päädyttiin vain ja ainoastaan yhteen materiaaliin, mikä on tottakai adidaksen Primeknit. Primeknit-materiaalista muodostui viimeistään viime vuoden aikana suuri tekijä adidaksen jalkapallokengissä. Tämä ei suinkaan ole mysteeri, sillä tapa miten materiaali sitoo kengän jalan ympärille ja tarjoaa kosketusta sekä mukavuutta oikeassa tasapainossa, on vertaansa vailla.

Priemknit-materiaali on päällystetty uskomattoman ohuella 3D-kerroksella, mikä pitää sisällään erityisesti suunniteltuja kudottuja alueita. Aikaisemmista Primeknit-kengistä eroten, tämä tarjoaa entistä enemmän kitkaa pallon sekä kengän välille, ja tuloksena on parempi pallokontrolli. Tämän tulee huomaamaan parhaiten märillä olosuhteilla.

Nauhaton Primeknit-päällinen ei olisi kuitenkaan toiminut ilman ominaisuutta, mikä tukee jalkaa kengän sisällä. Jotta kontrolloivan pelaajan olisi mahdollista nousta pelin kuninkaaksi, adidas on asettanut Ace16+ Pure Control -malliin sisäisen tukijärjestelmän, mikä pitää jalkasi jämäkästi paikoillaan. Tämä ei ole teknologia tai ominaisuus minkä tulet huomaamaan ensituntumalta, mutta se on ehdottomasti välttämätön asia kengän suoriutumista ajatellen.

Adidas Ace 16+ PureControl on myös saanut täysin uuden pohjan, mikä on 2.0-versio äärimmäisen suositusta Sprintframe-pohjasta, mitä käytettiin jo F50 adizero-mallissa. Nappuloiden paikat ovat suurinpiirtein samat kuin ensimmäisessä versiossa, mutta uudessa mallissa nappulat ovat pyöreitä. Pyörät nappulat liikkuvat vapaammin alustalla, mikä tarkoittaa entistä puhtaampaa liikkuvuutta sekä nopeampia käännöksiä. Nämä ovat juuri asioita, mitä kontroilloiva pelajaa tekee usein kentällä.

Lisätietoa Unisportin verkkosivuilta

Avaa tästä tili NordicBetille ja saat bonuksia vuoden loppuun saakka!

Ei kommentteja

JÄTÄ VASTAUS