”Suomalaisjoukkue” putosi Norjan pääsarjasta maalieron turvin

Onni Valakari siirtyy Paulus Arajuuren seurakaveriksi
Aiemmin muun muassa FC TPS:ää edustanut Onni Valakari siirtyy Kyprokselle.

”Suomalaisjoukkue” Tromsø IL putosi kauden päätteeksi Norjan Elitserienistä karvaimmalla mahdollisella tavalla, eli maalieron perusteella.

Simo Valakarin valmentama Tromsø jäi päätöskierroksella 1-1 tasatulokseen sarjassa kahdeksanneksi sijottuneen Stabækin kanssa. Voitto olisi varmistanut Valakarin suojattien sarjapaikan, mutta tasapelin myötä se putosi sarjasta. Myös parempi maaliero olisi pelastanut Tromsøn, sillä kuiville selvinneet Sparsborg ja Mjøndalen sekä karsintoihin ajautunut Lillestrøm keräsivät kauden aikana saman verran pisteitä kun Tromsø.

Tromsøn riveistä löytyy suomalaisen valmennusosaamisen lisäksi myös kolme suomalaista pelaajaa, sillä Huuhkajien ryhmään kuuluvat Juha Pirinen ja Robert Taylor sekä päävalmentajan poika Onni Valakari edustavat seuraa. Joukkueen tehokkain pelaaja putoamiseen päättyneellä kaudella oli juuri 20-vuotias Valakari, joka viimeisteli 29 ottelussa seitsemän maalia ja neljä maalisyöttöä.

Pirisen tilille kirjattiin puolestaan kaksi maalia ja laiturinakin nähty Taylor osui kauden aikana neljästi. Suomalaispelaajien merkitystä Tromsølle ei voi väheksyä, sillä he iskivät kolmeen mieheen tasan kolmanneksen Tromsøn 39 sarjamaalista kuluneella kaudella.

Pelkästään negatiivisia uutisia Elitserienin päätöskierros ei suomalaisittain tuonut, sillä vahvan loppukauden pelannut Benjamin Källman onnistui jälleen maalinteossa, kun Viking Stavanger nappasi vakuuttavan 5-1 voiton.

Norjan mestari vuosimallia 2019 on Molde.

”Suomalaisjoukkue” Tromsø putosi Norjan pääsarjasta

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän