Sunnuntain pelivihje haetaan Serie A:sta!

Sunnuntai tarjoilee mukavasti pelattavaa futisrintamalla, etenkin Serie A:n puolella. Verona ja Crotone potkaisevat oman pelinsä käyntiin kello 16:00, ja tähän tartutaan.

Hiukan keskikastin yläpuolelle sijoittuva Verona lähtee taistoon kohtuu selvänä ennakkosuosikkina. Coolbet tarjoilee toistaiseksi häntäpäässä majailevan Crotonen voitosta yli vitosen kerrointa, mikä kertoo jo paljon.

Crotonen heikko alakerta on toiminut sen akilleen kantapäänä tällä kaudella. Joukkue on 16 ottelussa päästänyt omiin ”komeat” 38 maalia, mikä on kaikista eniten koko sarjassa. Verona ei ihmeitä kaipaa heiluttaakseen vieraiden verkkoa pariinkin kertaan. Crotonen osakkeet laskevat entisestään, kun huomioidaan keskikentällä häärivien Ahmad Benalin ja Luca Cigarinin poissaolot.

Myös Verona kärsii muutamista poissaoloista, mutta niiden ei pitäisi tässä matsissa juurikaan vaikuttaa. Kaiken järjen mukaan Crotone jää nuolemaan näppejään, mikään muu lopputulos olisi yllättävä. Tähän kun yhdistetään Serie A:ssa yleisestikin ottaen vallinnut runsasmaalisuus, niin päästään päivän pelivalintaan: Verona voittaa & ottelussa nähdään yli 1,5 maalia. Tästä on tarjolla reippaasti yli kakkosen kerroin, mikä painetaan empimättä vetoliuskalle.

PelivihjeVerona voittaa & yli 1,5 maalia (2,25 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Video: Mattia Zaccagni laukoi komean saksipotkumaalin Serie A:ssa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän