SS: KuPS testaa Brightonissa viime kaudella pelannutta Vahid Hamboa

KuPSVeikkausliigassa upeasti toisena kulkeva Kuopion Palloseura testaa ensi viikolla Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Brightonissa pelannutta Vahid Hamboa. Asiasta kertoo Savon Sanomat verkkosivuillaan.

22-vuotias Hambo siirtyi Englantiin heinäkuussa 2015 turkulaisesta FC Interistä kesken loistavasti sujuneen Veikkausliiga-kauden. Hambo iski silloin kuudessa liigaottelussa neljä maalia.

Brighton nousi kauden päätteeksi Valioliigaan, mutta seura ei tarjonnut Suomen juniorimaajoukkueissa pelanneelle Hambolle jatkosopimusta. Hyökkääjä kärsi viime kaudella loukkaantumisista, jonka takia peliminuutit jäivät vähäisiksi.

– Hän tulee katsomaan sunnuntain IFK Mariehamn -pelin ja tutustuu KuPSin toimintaan maajoukkuetauon ajan, KuPS:n pelaajakoordinaattori Henri Määttä kertoo Savon Sanomien verkkosivuilla.

Täyteen harjoittelukuntoon päässellä Hambolla on virityksiä myös ulkomaiden suuntaan.

– Olemme kiinnostuneita hänestä, mutta pelitauon ja loukkaantumisten takia haluamme nähdä hänet tositoimissa, Määttä sanoo.

Polvivammasta toipuva Hambo on ollut kevään aikana myös Ilveksen ja Vaasan Palloseuran harjoituksissa.