Spursin pelissä nähdään jälleen maali-iloittelua

Spursin pelissä nähdään jälleen maali-iloittelua, kun vieraita Lontooseen saapuu Bournemouthista. Kahteen otteluun seitsemän tehtyä maalia antavat kuvaa siitä, että Jose Mourinhon alaisuudessa hyökkäyspeli on saatu välittömästi kulkemaan. Myös omissa on soinut.

Lauantaina Valioliigassa nähdään tuttuun tapaan useita maukkaita matseja, mutta Tottenham on tällä hetkellä Mourinhon alaisuudessa hyvin kiinnostava seura. Ottelut ovat olleet mielenkiintoisia. Spurs johti West Hamia viime lauantaina 0-3 lukemin, kuitenkin hieman väsähtäen ja päästi kaksi maalia ottelun lopussa.

Draaman ainekset olivat myös kuluneen viikon Mestarien liigan ottelussa Olympiakosia vastaan, joka oli myös Mourinhon ensimmäinen kotiottelu. Kreikkalaiset pistivät taululle 0-2 johdon ottelun alussa, mutta The Special One päätti vaihtaa Eric Dierin pois kentältä puolen tunnin jälkeen, ottaen kentälle hyökkäävämmän vaihtoehdon Christian Eriksenin. Tämä osui naulan kantaan, sillä Tottenham nousi 4-2 voittoon.

Bournemouth on tällä hetkellä Valioliigan keskikastissa, joka on hyvin pitkälti sitä, mitä joukkueelta uskalletaan odottaa. Marraskuun Bournemouth aloitti huipputuloksella, sillä joukkue kaatoi Manchester Unitedin 1-0 Dean Courtin nurmella. Tätä on seurannut kaksi tappiota, kun vierasottelussa Newcastle vei pidemmän korren ja Wolves kävi ryöstöretkellä Bournemouthissa.

Viime vuosina Bournemouth on visitoinut neljä kertaa Tottenhamin vieraana. Näistä neljästä ottelusta Spurs on vienyt jokaisen maalierolla 13-0 eikä Bournemouth ole tehnyt ensimmäistäkään maalia. Tällä kertaa vieraiden maalittomuus tuskin on realismia, sillä Spursin pelissä Mourinhon puolustuksen organisointi hakee vielä suuntaansa. Tästä syystä lyödään reipasta overia liuskalle.

Pelivihje: Ottelussa yli 3.5 maalia (2.45 @Coolbet)

LYÖ VETOA!

Lue myös: Ballon d’Or 2019 – Messin ja van Dijkin kaksinkamppailu?

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän