Saksan joukkue nimetty – 40-vuotias Manuel Neuer mukana MM-kisaryhmässä

Saksan joukkue MM-kisoihin 2026 on nimetty, kun 38-vuotias päävalmentaja Julian Nagelsmann julkaisi 26 pelaajan nipun.

Saksan maalivahtikolmikkoon valittiin tuttu nimi: 40-vuotias Manuel Neuer. Hänelle nämä ovat jo pitkän uran viidennet MM-kisat. Hän voittanut Saksan kanssa kertaalleen MM-kultaa (2014) ja MM-pronssia (2010).

Neuer on pelannut Saksan maajoukkueessa vuodesta 2009 lähtien yhteensä 124 ottelussa.

Lue myös:

Hyökkäyksessä on puolestaan todella nuori lupaus. Päävalmentaja Julian Nagelsmann valitsi mukaan Bayern Munchenin 18-vuotiaan Lennart Karlin, joka on pelannut aiemmin alkuvuodesta kaksi kertaa maajoukkueessa.

Saksa pelaa E-lohkossa yhdessä Curaçaon, Norsunluurannikon ja Ecuadorin kanssa. Avausottelussaan Saksa kohtaa ensikertalaisen ja historian pienimmän MM-kisamaan Curaçao sunnuntai-iltana 14. kesäkuuta klo 20.00 Suomen aikaa.

Saksa eteni kisoihin voitettuaan karsintojen A-lohkon. Kuudesta ottelusta se voitti viisi ja hävisi yhden maalierolla 16-3. Kaikki muu kuin jatkopaikka MM-kisoissa olisi jättiyllätys.

Saksa isännöi Suomea harjoitusmaaottelussa, kun maa valmistautuu kisoihin. Luvassa on mielenkiintoinen ottelu!

Su 31.5. klo 21.45 Saksa – Suomi
Mewa Arena, Mainz, Saksa

LUE MYÖSJalkapallon MM-kisat 2026 – otteluohjelma, alkulohkot ja TV-lähetykset

Maalivahdit 

Manuel Neuer (Bayern Munchen)
Oliver Baumann (Hoffenheim)
Alexander Nübel (Stuttgart)

Puolustajat

Jonathan Tah (Bayern Munchen)
Joshua Kimmich (Bayern Munchen)
Nico Schlotterbeck (Borussia Dortmund)
Antonio Rüdiger (Real Madrid)
David Raum (RB Lepizig)
Nathaniel Brown (Eintracht Frankfurt)
Waldemar Anton (Borussia Dortmund)
Malick Thiaw (Newcastle)

Keskikenttäpelaajat 

Pascal Groß (Brighton)
Leon Goretzka (Bayern Munchen)
Aleksandar Pavlovic (Bayern Munchen)
Felix Nmecha (Borussia Dortmund)
Nadiem Amiri (Mainz)
Angelo Stiller (Stuttgart)

Hyökkääjät

Kai Havertz (Arsenal)
Jamal Musiala (Bayern Munchen)
Florian Wirtz (Liverpool)
Nick Woltemade (Newcastle)
Deniz Undav ( Stuttgart)
Lennart Karl (Bayern Munchen)
Jamie Leweling (Stuttgart)
Leroy Sané (Galatasaray)
Maximilian Beier (Borussia Dortmund)

Edellinen artikkeliHuuhkajien miehistö nimetty vierasotteluihin Saksaa ja Unkaria vastaan
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: Arturo Vidal palaa Colo-Coloon – helikopterilla stadionille ja hevosella kentän ympäri

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän