RoPS selkä seinää vasten kotikentällään

RoPS alkaa olla nousutaistelun puolesta selkä seinää vasten, kun joukkue kohtaa kotikentällään vieraita Tammisaaresta.

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Ykkösen nousutaistelu on menossa melkoisen makeaksi. Otteluita on enää kolme, joten tänään RoPS on todellisen pakkovoiton edessä. TPS ja VPS mittelevät paremmuudestaan samaan aikaan Turussa. Parhaimmillaan RoPS liittyy vielä sarjan voitosta taistelevaan ryhmään, mikäli otteluiden tulokset menevät mukavasti ristiin.

EIF ei ole loistanut viime aikoina, eikä kesäkuinen Rovaniemen vierasreissu mikään varsinainen riemuvoitto ollut maalittoman tasurin jälkeen. Tänään paineet ovat kuitenkin täysin rovaniemeläisten niskassa ja maaleja haetaan riskilläkin. Uskoisin, että tämä avaa omat saumat myös vieraille ja RoPS juhlii voittoa molempien maalatessa.

TRIPLAUKSEEN!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän