Video: Kamerunilaislegenda Roger Milla ja ikoniset kulmalipputuuletukset MM-kisoissa 1990

Kamerunilainen jalkapalloikoni Roger Milla täyttää maanantaina 71 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää! 

Ovelana ja viihdyttävänä hyökkääjänä muistetun Roger Millan ikimuistoiseksi tavaramerkiksi muodostui kulmalipulla tuulettelu. Hän pelasi seurajoukkueurallaan pääasiassa Kamerunin pääsarjassa sekä Ranskan kahdella korkeammalla sarjatasolla.

Kamerunin maajoukkueessa Milla pelasi vuosina 1973–1994 yhteensä 77 ottelua, joissa syntyi 43 maalia. Hän pelasi kolmissa MM-kisoissa (1982, 1990 sekä 1994). Hänet on valittu Afrikan parhaaksi pelaajaksi vuosina 1976 ja 1990.

Milla lopetti maajoukkueessa jo ennen vuoden 1990 MM-kisoja, mutta presidentin pyynnöstä palasi maajoukkueeseen.

Italiassa pelatuissa vuoden 1990 MM-kisoissa Kamerun eteni aina puolivälieriin saakka, ja tuolloin 38-vuotias Milla teki neljä maalia, vaikka hän pelasi kisoissa yhteensä vain 228 minuuttia. Hänen lannekeikutuksensa kulmalipulla muistetaan tuosta turnauksesta ikuisesti Milla valittiin myös kisojen tähdistöön.

Roger Milla – legenda

https://twitter.com/FIFAWorldCup/status/1278599291469094913
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Edellinen artikkeliVideo: MP:n maalivahdilta karmea moka – pallo omiin helposta nyrkkeilystä Ykkösliigassa
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: Iker Casillas julkaisi koosteen omista mokauksistaan tukeakseen Loris Kariusta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän