Ranskan valmentaja jakoi kehuja Huuhkajille

Ranskan maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps oli tyytyväinen ottelun tulokseen, mutta totesi, ettei voitto Suomesta irronnut helpolla. Ottelu päättyi 3-0 Ranskan voittoon.

”Teimme kolme maalia ja meillä oli valtavasti paikkoja. Suomi kuitenkin aiheutti meille ajoittain vaikeuksia. Hekin loivat pari kolme maalintekopaikkaa, erityisesti juuri ennen taukoa ja toisen puoliajan alussa”, Deschamps kehui Yle Urheilun haastattelussa.

”He olisivat ansainneet maalin, mutta mekin olisimme voineet onnistua paljon useammin. Tämä oli erilainen ottelu kuin aikasemmat, koska tänään hallitsimme useita pelin osa-alueita. Suomikin on laadukas joukkue”, hän jatkoi.

Ranska eteni alkulohkosta jatkokarsintoihin, jotka pelataan marraskuussa. Ranskan kuntopuntari on tällä hetkellä vakuuttava, sillä joukkue on viimeistellyt yhdeksän osumaa viimeisessä kahdessa ottelussa.

”Meillä oli pitkä maaliton jakso ja nyt teimme kuusi maalia Australiaa vastaan ja tänään kolme. Se on tärkeää sekä itseluottamukselle että ranskalaiselle yleisölle, koska tarvitsemme heitä”, Deschamps totesi.

YLE