Puoliaika.com otteluennakko: West Brom – Arsenal

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Otteluennakko

Arsenal matkustaa tänään The Hawthornsille West Bromwich Albionin vieraaksi. Tykkimiehillä on niskassaan valtavat paineet, sillä minitavoitteena olevaan neljänteen sijaan on tällä hetkellä matkaa 5 pistettä. WBA on tällä hetkellä mukavasti sarjassa kahdeksantena, eikä Tony Pulisin joukkueet ole ikinä kuuluneet Arsène Wengerin suosikkivastuksiin.

Valioliigaviikonlopun avaa West Bromin ja Arsenalin kohtaaminen The Hawthornsilla. Isäntäjoukkue WBA majailee sarjataulukossa kahdeksantena, ja sen sarjapaikka ensi kaudeksi on jo plakkarissa. Albionilla on riskinä se, että loppukauden otteluista tulee merkityksettömiä. Motivaatiotaso ei voi olla aivan tapissa kun sarjapaikka ensi kaudeksi on varmistettu. Europeleihin sillä on matkaa seitsemän pistettä, eikä sen tavoitteen saavuttaminen vaikuta realistiselta.

Arsenal on puolestaan todellisessa vaarassa jäädä ulos ensi kauden Mestarien liigasta. Tällä hetkellä se on viidentenä, viisi pistettä neljäntenä olevan Liverpoolin takana. Tykkimiehillä on tosin kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin Poolilla, ja sarjanelonen kohtaa huomenna huippukamppailussa vieraskentällä Man Cityn. Viikonlopusta voi siis tulla Arsenalille erinomainen, mutta tappio tänään olisi katastrofi Mestarien liiga-toiveille.

Kotijoukkueelta on sivussa tänäänkin viimeiset kolme ottelua takareisivamman takia missannut näppärä laituri Matt Phillips. Myös keskikentän juhta, James Morrison parantelee nilkkavaivaansa. Arsenalin Alex Oxlade-Chamberlain kärsii myös pienestä takareisivammasta, mutta saattaa silti pelata tänään. Pitkäaikaispotilaat Mohamed Elneny, Santi Cazorla ja Mathieu Debuchy ovat varmasti sivussa.

Ottelusta on tulossa vierailijoille vaikea. Negatiivisten uutisten ympäröimä Arsenal on pakkovoiton edessä, eikä Tony Pulisin WBA tule tänään antautumaan helpolla. Kotijoukkue pyrkii pelaamaan kovaa, ja erikoistilanteisiin satsaava Albion lyö kaikki voimansa niihin. Kaunista peliä se ei pelaa, mutta Arsenalin itseluottamuksen laahatessa on sillä hyvä mahdollisuus tänään yllätykseen. Arsenalin Olivier Giroud saattaa olla vierasjoukkueen paras ase päivän painikarkeloissa.

Uskomme molempien joukkueiden tekevän tänään maalin. Etu on huomattavasti paremman materiaalin omaavalla Arsenalilla, ja sen pitäisi pystyä maalin voittoon. Jos se tänään häviää, saavat Tykkimiehet seurata ensi kaudella Mestarien liigaa television välityksellä.

Poimimme muutaman pelikohteen Betssonin listalta, joita kokeilemme tänään:

  • Vierasvoitto + yli 2.5 maalia @2.50
  • Molemmat joukkueet tekevät maalin @1.71
  • Olivier Giroud tekee maalin @2.25
  • Claudio Yacob saa keltaisen kortin @2.90

Betsson