Puoliaika.com otteluennakko: Turkki – Suomi

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Otteluennakko

Suomi haastaa tänään MM-kisojen karsinaottelussa Turkin Antalyan hornankattilassa. Ottelu alkaa kello 19.00 ja näkyy Yle TV2, sekä Yle Areenassa.

Turkki on erittäin kova kotijoukkue, joten Suomella on tänään erittäin kova iltapuhde edessä, mikäli mielivät pisteitä. Turkki on viimeksi hävinnyt kotikentällään vuonna 2014 Brasilialle harjoitusottelussa. Suomen vierasvoittoa saa myös hakea kaukaa, jos tammikuun Marokko-voittoa ei lasketa. Tämä löytyy syksyltä 2015, jolloin Markku Kanervan johdolla Kreikka kaatui 1-0.

Tällä hetkellä Huuhkajat ovat toiseksi viimeisenä neljä pistettä edessä olevaa Turkkia jäljessä. Suomella oli mahdollisuus Islannin kaatoon, mutta suli Islannin viime hetkien maaleilla 3-2 tappioon. Turkki on pelannut

Suomi on voittanut viimeisestä kahdesta tällä vuosikymmenellä pelatusta pelistä molemmat, mutta on vaikea nähdä, että Suomi tänään saisi kolme pistettä ja toistaisi Istanbulin ihmettä.

Turkki tulee olemaan kova vastus hieman alavireisesti pelanneelle Suomelle ja se myös näkyy tämän päivän ottelussa. Kotijoukkueelta nähtänee erittäin paljon laukauksia alhaalla makaavan Suomen puolustuksen takaa. Lukas Hradecky joutuu olemaan maalilla tarkkana tänään.

Poimimme Betssonin listalta seuraavat kohteet illan otteluun:

1 puoliaika X @2.15

Yli 3,5 korttia @1.80

Yli 9,5 kulmaa @1.87

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!