Puoliaika.com otteluennakko: HIFK – PS Kemi

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Sarjataulukon häntäpäässä pelataan tärkeistä pisteistä, kun Kemi matkustaa Telia 5G areenalle HIFK:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello 15.00.

Sarjataulukon viimeisenä, 9 pistettä saalistanut HIFK on tänään lähes pakkovoiton edessä, kun viisi pistettä enemmän saanut Kemi tulee Helsinkiin. Kemi oli rankattu monessa mediassa karsijan paikalle, mutta jos tämä meno jatkuu molemmilla joukkueilla, on tilanne aivan toinen.

Kemi otti yllättäen 3-0 voiton IFK Mariehamnista, kun taas HIFK hävisi kotonaan SJK:lle 2-0. Näitä lähtökohtia katsellen, Kemi on ennakkoasetelmissa ennakkosuosikki, vaikka bookkerit ovat toista mieltä. Toki tähän vaikuttaa meidän papereissa myös se, että puolustaja Tommi Vesala kannettiin paareilla ulos SJK-ottelusta ja HIFK:n puolustus ei ole ihan yhtä vahva, kuin viime kaudella varsinkin, kun Pauli Kuusijärvi ei taida olla ihan täydessä pelikunnossa. Viime ottelusta puuttui keskikentältä myös Mika Väyrynen ja se näkyi. Väyrysen pelaaminen tänään taitaa olla aika epätodennäköistä.

Kemi on tällä hetkellä kuntopuntarin toisena. Viidestä ottelusta on kertynyt 3 voittoa, 1 tasuri ja 1 tappio. HIFK on kuntopuntarin viimeisenä kahdella tasurilla ja kolmella tappiolla.

Mikäli Antti Muurinen ei ole keksinyt mitään uutta punaista lankaa HIFK:n taktiseen pelaamiseen, on punaisten vaikea voittaa Kemiä tänään ja tähän me tartumme.

Suuntaamme Telia 5G areenalle seuraamaan peliä ja laitamme Unibetin listalta seuraavat kohteet otteluun:

  • Kemi @3.80
  • X2 @1.76
  • Vierasjoukkue yli 1,5 maalia @3.55