Puoliaika.com ennakko: Kultsu FC – FC Kiffen

kultsu-joutseno-kiffen-jalkapallo-kakkonen-puoliaika.com

 

Tänään kakkosen itälohkossa kohtaavat Kultsu FC ja Kiffen. Joutsenolainen Kultsu on aloittanut vahvasti, sillä se voitti Futuran 4-2 vieraissa ja pelasi kotona tasan 1-1 Klubi 04:n kanssa. Kiffen taas on voittanut ainokaisen ottelunsa Kouvolan Susia vastaan lukemin 1-0. Kausi on vasta aluillaan ja joukkueet vielä hakevat omaa pelillistä identiteettiään, mutta Kiffenin leiristä kuultujen huhujen perusteella helsinkiläisten palaset alkavat loksahtelemaan jo paikoilleen.

Viime kesänä Saamea vähemmistöjen mm-kisoissa edustanut Kiffenin Jirijoonas ”Innu” Kanth odottaa pelistä tiukkaa ja tasaista vääntöä, jonka Mustat hurmurit lopulta voittavat. ”Treeneissä on ollut todella hyvä pöhinä ja usko omiin on raudanluja. Sen vuoksi pelkästään voitto kelpaa ja sen me tulemme ottamaan”. 

Viime syksynä Madridissa jalkapallo-oppejaan syventämässä käynyt Kanth on mielenkiintoisessa roolissa tällä kaudella, sillä hän on siirtynyt keskikentältä vasemmaksi puolustajaksi. Pelipaikkavaihdoksesta johtuen Puoliaika.comin toimitus heittää pienen porkkanan tulevalle kaudelle. Tulemme tukemaan Kanthin lappalaista kulttuuriperintöä ja lupaamme ostaa Kanthille neljän tuulen hatun, jos hän onnistuu jonkun Kiffenin pelaajan kanssa tekemään täydellisen kopion De Boerin ja Bergkampin maalista vuoden 1998 mm-kisoista Argentiinaa vastaan.

Muita seuraamisen arvoisia pelaajia Kiffenillä on mm. Kevin Ingoli, joka tulee kisaamaan tällä kaudella kakkosen parhaan haastajan tittelistä sekä Tero Viheriäranta, joka elää uutta kevättä. 35-vuotiaan ikinuoren jalat ovat käyneet talven aikana nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, joten hänen kanssaan puolustajilla tulee kiire.

Nordicbet tarjoaa todella hyvän kertoimen Kiffenin voitolle, joten se kannattaa ottaa kiinni. Jos äitienpäivälahjarahat tuli törsättyä turhuuksiin, kannattaa tämä vinkki korjata talteen, sillä sen avulla voit korjata tilanteen.

Toimitus haastatteli Kiffenin pelaajia ja teki syväluotaavia analyyseja SPSS:n avulla ja tulosmonisteen perusteella päivän vetovinkit selkeytyivät.

Puoliaika.com lähtee hakemaan NordicBetin listalta seuraavia kohteita:

*Kultsu FC – Kiffen 2 @2.55

* Yli 3.5 maalia @2.50

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän