Puoliaika.com auttaa Aki Riihilahtea Movember-keräyksessä

 

Movember on kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, johon osallistuvat miehet kasvattavat itselleen viikset marraskuun ajaksi. Vuonna 2003 Australiassa perustetun kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista kuten eturauhassyövästä. Kampanjan perustajan Tom Bettsin mukaan kampanja sai alkunsa pubissa tehdyn vedon seurauksena. Nykyisin virallisia Movember-kampanjoita järjestetään yli 20 maassa, muun muassa Suomessa ja Ruotsissa. -Wikipedia

Huuhkaja-ikoni Aki Riihilahti lähti tähän hyväntekeväisyyskampanjaan mukaan ja Puoliaika.com sai asian tiimoilta Riihilahden kiinni, sekä pääsi aidan rakojen välistä huutelemaan muutaman kysymyksen.

 

Mitä kuuluu? Mitä touhuat nykyään?

Tavoittelen edelleen maailman dominaatiota, eli hyvää ja henkistä tilaa. Palattuani Suomeen 2009 on aikani Stadionyhtiön ja HJK:n palveluksessa ollut erittäin palkitsevaa, kun olosohteet, seuran liiketoiminta ja pelillinen puoli ovat parantuneet.

Miksi lähdit Movemberiin mukaan?

Huuhkajat kysyivät ja aina kun sieltä pyydetään, en kieltäydy. Yhdessä saadaan aina parasta aikaan ja terveysasioista huolen pitäminen koskettaa meitä kaikkia.

Mikä on tavoite viiksien ja hyväntekeväisyyteen kerätyn rahan saralta?

Mulla ei ole koskaan ollut viiksiä ja veikkaan, että ne kasvavat punaisiksi. Sinänsä parrankasvu ei ole koskaan ollut mulle ominaista, varsinkaan kovalla tuulella, mutta kyllä tämä vaikuttaa siltä, että näistä tulee poikkeuksellisen törkeät. Tärkeintähän on, että tärkeä asia saa huomita ja jokainen lahjoitus on yhtä tärkeä. Toki panen kaverit ja yhteistyökumppanit koville, että osallistuvat yhteiseen asiaan.

Teet hyväntekeväisyyden saralla muitakin asioita. Kerro vähän niistä.

Uskon ja olen moneen kertaan kokenut, että urheilu on hyvä tapa kuulua ja kohdata ihmisiä ja kun se vielä on minulle luontainen alue, niin saan sitä kautta luontevasti ihmisiin sekä asioihin kontaktin.

Icehearts tekee loistavaa työtä nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Special Olympics järjestää ympärivuotista harrastustoimintaa kehitysvammaisille henkilöille. Nämä ovat mun pääkohteet, sillä olen saanut olla pitkään mukana näkemässä kuinka suuri vaikutus näillä on ollut. Molemmissa lopulta joukkueeseen kuuluminen, turvallisten aikuisten läsnäolo ja liikunnallinen elämäntapa lämmittävät kaikkien osallisten sydäntä.

Vaikka loistelias ammattiurasi loppui pelaajana, niin vieläkö urheilu on vahvasti elämässä mukana?

Lopetin ammattilaisurani, mutta jalkapallon pelaamista en pysty koskaan lopettamaan. Käyn vetämässä futsalia, treenaamassa/treenauttamassa nuorisopelaajien kanssa ja joskus käyn ihan vaan puistossa pelailemassa. Toki ehdin nykyään tehdä muitakin urheilulajeja monipuolisesti ja kyllä se vaan niin on, että kahden päivän jälkeen on pakko päästä jotain tekemään, sillä muuten ei tule unta.

Ikimuistoisin hetki futiksen saralla?

HJK mestarienliigassa, kausi 2004-2005 valioliigassa, jokainen maaottelu, sekä HJK:hon paluu.

Kuka pelaisi Äga-XI -joukkueessa?

Niemi
R.Jalava – Tihinen – Hyypiä – Rafinha
Tainio – Äga
R.Eremenko – Litmanen – Johansson
Forssell

VS

Zenga
Maldini – Cannavaro – Hyypiä – Desailly
Xavi – Matthaus – Zidane
Van Basten – Zico – Messi

Terveiset Puoliaika.comin fudisromantikoille

Jalkapallo lähtee aina intohimosta ja sen toteuttamisesta.

 

Äga on siis mukana Movember-keräyksessä ja Puoliaika.com suosittelee lämpimästi Riihilahden Movember-kampanjan tukemista miehen Movember-profiilissa. Kaikki annetut tuet menevät hyväntekeväisyyteen. Pienistä puroista kasvaa suuri meri ja aina pystyy jättämään yhen pitkävedon tai märän väliin viikonloppuna. Mies, auta miehiä.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän