Päävalmentaja jättää MyPa kauden jälkeen

Veikkausliigan mitalitaistossa oleva MyPa on tiedottanut, ettei päävalmentaja Toni Korkeakunnas jatka tehtävässään kuluvan kauden päätyttyä.

Korkeakunnas on luotsannut MyPaa Veikkausliigassa kaudesta 2011 lähtien. Ensimmäisellä kaudella seura oli kahdeksas ja kaudella 2012 kuudes. Kun kautta 2013 on jäljellä vielä seitsemän kierrosta, MyPa on sarjataulukossa peräti kolmantena.

– Olen nyt sukkuloinut MyPa-perheen ja oman perheen väliä kolme vuotta. Nyt koen, että pitää pystyä olemaan enemmän oman perheen kanssa, Helsingissä asuva Korkeakunnas kertoo seuran verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

– Olen saanut luottamusta ja lämpöä koko MyPa-yhteisöltä, ja aion olla sen kaiken tuen arvoinen myös tämän lopun. Meillä on unelma voittaa pronssia ja päästä europeleihin. Fokus on 100-prosenttisesti siinä, Korkeakunnas lanseerasi.

Toiminnanjohtaja Marco Manson mukaan päävalmentajan vaihtoon ei liity dramatiikkaa.

– Toke ilmoitti meille, että hän lähtee kauden jälkeen, koska haluaa olla lähempänä kotiaan ja perhettään. Luonnollisesti kunnioitamme sitä päätöstä, Manso kertoi tiedotteessa.

Manson mukaan seura tiedottaa uudesta päävalmentajasta vielä ennen kauden päättymistä.

IS

Edellinen artikkeliMessillä kaksoisrooli vuoden 2020 olympiahakukilvassa
Seuraava artikkeliIS arvioi Suomen kokoonpanot illan otteluun