Norwich ja Tottenham tasapeliin – VAR vei Pukilta maalin

Norwich ja Tottenham pelasivat 2-2 tasapelin Valioliigan lauantain kierroksella. Ottelun puheenaiheeksi nousi jälleen roolia ottanut VAR-järjestelmä.

Tapahtumarikkaan ottelun avausmaali nähtiin 18. minuutilla, kun Norwichin avaukseen noussut Mario Vrancic osui. Teemu Pukki oli yhdessä Emil Buendian kanssa rakentamassa saksalais-bosnialaisen uran ensimmäistä valioliigamaalia.

Reilun puolen tunnin kohdalla välipäivien viettoon rauhoittuneet suomalaiskatsojat saivat aihetta juhlaan, kun Pukki itse sijoitti pallon upeasti Spurs-maalin takakulmaan. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä VAR-tuomarit totesivat kotkalaisen olkapään olleen muutaman sentin verran paitsiossa tilanteessa. Kyseinen tuomio keräsi osakseen runsaasti vihaista palautetta.

Lue myös:

– Jos olisin Pukki, niin oksentaisin. Kamala tuomio. Jos pitää piirtää viivoja ja pisteitä, eikä tilanne silti ole selvä, silloin ei pidä muuttaa kentällä olevien tuomareiden näkemystä, englantilaislegenda Gary Lineker puhisi.

– Kun katsoo teknologiaa, näet viivan, jonka mukaan Teemu on muutaman sentin paitsiossa. Haluaisin tietää, onko viiva vedetty täsmälleen samalla hetkellä, kun Vrancic syöttää pallon, Norwich-luotsi Daniel Farke kummasteli.

Farken kysymystä voidaan pitää varsin aiheellisena, sillä VAR-järjestelmän kamera ottaa kuvan 0,02 sekunnin välein. Tuossa ajassa 30km/h nopeudella juokseva pelaaja voi liikkua jopa 16-17 sentin matkan, joten virhemarginaali VAR:ssa on varsin tuntuva.

Norwichin kannalta epäonnisen VAR-tuomion jälkeen ottelun hallinta siirtyi selkeästi Tottenhamin haltuun ja Christian Eriksen tasoittikin ottelun komealla vaparilla toisen jakson alussa. Reilun tunnin kohdalla onnettaret osoittivat suopeuttaan Norwichille, kun Pukin epäonnistunut haltuunotto pomppi Toby Alderweireldin ja Serge Aurierin jalkojen kautta Spursin maaliin.

Putoamistaistelun kannalta elintärkeää voittoa Norwich ei kuitenkaan onnistunut ottamaan, vaan pisteet jaettiin tasan. Ottelun viimeisen maalin viimeisteli pilkulta Spurs-tähti Harry Kane.

Norwich ja Tottenham tasuriin – VAR-tuomio kuumensi tunteet

https://twitter.com/mrjakehumphrey/status/1210985477429436417

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – –

Katso myös: Wolves nappasi shokkivoiton Citystä – katso dramaattiset huippuhetket!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän