Näin reitti EM-kisoihin kulkee – lohkovoitosta luvassa jättipotti

Reitti kesän 2020 EM-kisoihin kulkee sekä tavallisten karsintojen että Kansojen liigan kautta, jossa on mahdollisuus myös taloudelliseen menestykseen.

Huuhkajilla on edessään vielä kaksi Kansojen liigan ottelua, kun se kohtaa vieraissa Kreikan 15. marraskuuta ja Unkarin 18. marraskuuta. Suomelle riittää lohkovoiton varmistamiseen yksi piste noista otteluista, mutta kahdella tappiollakin Suomi olisi todennäköisesti kiinni lohkonsa piikkipaikassa.

Kansojen liigan lohkovoittajat etenevät playoffs-vaiheeseen. Playoffs-vaiheessa samaan koriin sijoitetaan saman sarjan neljä lohkovoittajaa, joista arvotaan kaksi otteluparia. Suomen tapauksessa mahdollisia playoffs-vastustajia ovat esimerkiksi Serbia, Montenegro, Israel, Bulgaria ja Skotlanti.

Otteluparit pelataan kerrasta poikki -menetelmällä, jonka jälkeen parien voittajat kohtaavat yksiosaisessa finaaliottelussa. Finaalin voittaja etenee suoraan kesän 2020 EM-kisoihin.

Lohkojen voittajat nousevat myös yhtä porrasta ylemmäksi, eli Suomen tapauksessa B-liigaan muun muassa Ruotsin, Venäjä, Tshekin, Turkin, Itävallan, Walesin ja Tanskan seuraksi.


EM-karsinnat välissä

Vaikka Kansojen liigan lohkovaihe päättyykin jo syksyllä 2018, pelataan sen playoffs-vaihe vasta keväällä 2020. Syy pitkään taukoon on välissä pelattavat normaalit EM-karsinnat, joihin kaikki Kansojen liigan joukkueet osallistuvat.

Mikäli jokin Kansojen liigan playoffs-vaiheeseen edennyt joukkue selvittää tiensä EM-kisoihin tavanomaisten karsintojen kautta, korvataan se pudotuspeleissä saman lohkon toiseksi sijoittuneella maalla.


Jättipotti tarjolla rahallisestikin

Marraskuussa pelattavat vierasottelut Kreikkaa ja Unkaria vastaan ovat Huuhkajille elintärkeät paitsi pelillisesti, mutta myös taloudellisesti. Mikäli Suomi onnistuu pitämään lohkon ykköspaikastaan kiinni, tipahtaa Palloliiton kassaan ylimääräiset 1,125 miljoonaa euroa.

Jokaiselle joukkueelle maksetaan samainen summa pelkästä osallistumisesta Kansojen liigaan, joten lohkovoittajien kirstu rikastuu yhteensä 2,5 miljoonalla eurolla.

Reitti kesän 2020 EM-kisoihin selitettynä videolla

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

– – – – – 

Katso myös: Suomi kaatoi Kreikan Ratinassa – ei vieläkään maalia omiin!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän