sunnuntai, 07.12.2025

Video: Tarina pelinumeron takaa – Tim Howard

Eilen jalkapallon MM-kisoissa yhden maalin selkänsä taakse päästäneellä Evertonin ja USA:n maajoukkuemaalivahti Tim Howardilla pelinumeron valintaan on vaikuttanut lapsuuden idoli, joka on pelannut samaa aikaa ammattilaistasolla...

Video: TOP 10 MM-kisavaimokkeet (kyllä, taas)

"Laitetaan vaimokkeet paremmuusjärjestykseen"-listauksia ilmestyy näin MM-kisojen aikana enemmän, kuin sieniä sateella. Katsomon koristeita on toki kiva katsella ja tuovathan he myös ulkopelillistä lisäarvoa koko huumaan. Tällä kertaa...

Jättisiirto: Real Madrid osti 16-vuotiaan brassihyökkääjän 45 miljoonalla eurolla

Real Madrid on tehnyt valtavan satsauksen jo ennen kuluvan kauden loppua. Espanjalaisseura on hankkinut vasta 16-vuotiaan Vinícius Júniorin Flamengosta jättimäisellä 45 miljoonan euron siirtosummalla. Flamengo-hyökkääjä...

Video: Ronaldinhon TOP 50 maalit kausilta 1997-2013

Sitä itseään kaikessa yksinkertaisuuden kauneudessa. Sensei Ronaldinhon 50 parasta ja kauneinta maalia listattuna ei pelkästään ulkomuotoisen kauneuden perusteella vaan listauksessa on otettu huomioon myös tilannekohtainen maalinteon...

Futsal-mestari Falcao teki harjoitusottelussa näyttävän saksipotkumaalin

Brasilia kohtasi Salomonsaaret MM-kisoja edeltävässä harjoitusottelussa ja jälki oli rumaa. Ottelu päättyi lopulta Brasilian murskaavaan 18-0 voittoon. Tulosta kovempi suoritus oli kuitenkin Falcaon maali. Futsalin kaikkien aikojen...

Video: Richarlisonilta huima saksarimaali – Brasilia vakuuttavaan voittoon

Brasilia voitti MM-kisojen avausottelussaan Serbian 2–0. Brassien molemmista maaleista vastanneelta Richarlisonilta nähtiin häikäisevä maali. Brasilia aloitti MM-kisat vakuuttavasti. Yksi kisojen suurimmista mestarisuosikeista kellisti Serbian puhtaasti...

Video: Lääkintäauto ajoi loukkaantuneen pelaajan jalan päältä Brasiliassa

Lääkintäauto jyräsi maassa maanneen pelaajan jalan ylitse, kun Trindaden ja Flamengon alle 20-vuotiaat kohtasivat Brasiliassa. Trindadea edustava futislupaus Bernardo sai ottelun aikana kolhun alaselkänsä alueelle,...

Messi ulkona Argentiinan maajoukkueesta

  Barcelonan tähti Lionel Messi jää pois ensi MM-karsintaotteluista Perua ja Paraguayta vastaan, kertoo goal.com Messi on sivussa ainakin kaksi viikkoa loukkaantuneen reiden takia. Messi kärsi samasta vammasta...

Video: Ganso Golazo

Viikko starttaa upealla maalilla Brasilian liigasta. Sao Paulon taikuri Ganso, joka Neymarin kanssa neppaili ja namutteli jo Santosissa, näyttää maagisen vasurinsa tarkkuuden. Upea vasemman...

Video: TOP 5 maalit – Raffael

Bundesliga.comin toimituksella on ollut kerrankin mukava ongelma edessään, kun he ovat valinneet Borussia Mönchengladbachissa pelaavan brasilialaisen Raffaelin TOP 5 maaleja. Entinen Hertha Berlinin mies on...

Video: Ronaldinhon kaunis vaparimaali

Viisi päivää kisoihin! Tässähän ei meinaa enää pysyä housuissaan! Varsinkaan kun katsoo Ronaldinhon upeita vaparimaaleja. Tässä teille yksi kauneimmista katsottavaksi. Näitä ei ikävä kyllä taikurin jalasta kisoissa...

Video: Oscarilta kivat puikot Kolumbiaa vastaan

Oscar laittoi ihan kivat puikot vastustajalta Brasilian paidassa maaottelussa Kolumbiaa vastaan, jonka Brasilia voitti 1-0 Neymarin maalilla. Katso video alta.   https://www.youtube.com/watch?v=Cyqo6Rhx50k

Video: Ronaldinhon legendaarisen pehmeä kosketus

Ronaldinho lienee futishistorian viihdyttävin pelaaja ja hänen kynät sekä kikkansa ovat pysyvästi piirtyneet jokaisen futis-Niilon verkkokalvoille. R10:n kosketus palloon oli ja on edelleen kerrassaan...

Video: Hienoja maaleja Brasilialta mm-kisoissa

Tästä saat hieman tunnelmaa Brasilian ja Kroatian väliseen otteluun. Paljon hienoja, tärkeitä ja historiallisia maaleja!   https://www.youtube.com/watch?v=LWXMhpOkDVY

Video: Ronaldinhon vapari muurin ali

Ronaldinho on yksi aikamme parhaimmista vapaapotkujen antajista. Katso videosta miten taikuri huijaa muuria kolmesti vetämällä vaparin muurin ali.   http://youtu.be/TA45VcsRqrA  

Ronaldinholla mielessä paluu Eurooppaan – tuttu seura kiinnostaa

Ronaldinho on viimeiset kolme kautta pelannut Brasilian liigassa Atletico Mineirossa siirryttyään sinne AC Milanista vuonna 2010. Nyt häntä kiinnostaa paluu ranskalaisjätti PSG:hen. Ronaldinholle visiitti...
arthur brasilian liigassa kaunis maali puoliaika

Video: Chapecoensen Arthur laukoi kauniin vaparimaalin Brasilian liigassa

Brasilian liigassa nähtiin lauantai-iltana kerrassaan upea maali, kun Chapecoense AF:n brassihyökkääjä Arthur laukoi pallon verkkoon vapaapotkusta.  Chapecoense AF:n ja Atletico MG:n välinen maalirikas ottelu päättyi lopulta...

Video: Brasilian jalkapallohistoria minuutissa

MM-kisahuuman kynnyksellä FIFA TV esittelee eri maiden jalkapallokulttuurin taustoja ja historiaa. Framille on nyt nostettu jalkapallolegendoja tuottavan Brasilian jalkapallohistoria minuutin pika-analyysin kautta. Katso video alta. https://www.youtube.com/watch?v=qTmx-Cdx74E&feature=youtube_gdata

Video: Ronaldinho antaa vahvoja näyttöjä ensi kesän MM-kisoja varten

Loukkaantumisen jälkeen paluun kentille tehnyt Ronaldinho antoi myrskyvaroituksen nuoremmille pelaajille, jotka taistelevat hänen kanssaan samoista paikoista ensi kesän MM-kisajoukkueessa. Ronaldinho viimeisteli komean vapaapotkumaalin ottelussa...

Video: Voi Pato mikä tyrä!

Gremion voittaessa Corinthiansit Copa da Brazilin karsinnoissa sai Alexandre Rodrigues da Silva eli tunnetummin Pato todennäköisesti ei-toivottua julkisuutta itselleen. Pilkkutilanteessa nuoren Paton hermo petti sillä 24-vuotias hyökkääjä...

Video: Nappulat edellä rintaan – ei edes vapaapotkua!

Brasilian juniorisarjoissa nähtiin jokseenkin eriskummallinen tilanne. Novo Hamburgon ja Internacionalin välisessä ottelussa sattui tilanne, jossa vastustajan puolustaja tuli napit edellä hyökkääjän rintaan. Tilanne näytti...

Video: Realin superlupaus pommitti upean maalin harjoituksissa

Real Madridin kesällä hankkima brasilialainen superlupaus Vinicius Junior pommitti maalin, joka jätti Keylor Navasin täysin voimattomaksi. Vinicius Junior siirtyi Madridin kuninkaallisten paitaan kesällä hulppealla 45 miljoonan...

Video: 64 päivää MM-kisoihin

Brasilian MM-kisat lähestyvät hyvää vauhtia, ja aamukammasta tipahtaa piikkejä pois nopealla tahdilla. Joka päivä aina kisoihin asti käydään läpi joku edeltävien vuosien huippuhetki ja tänään...

Video: 70 päivää MM-kisoihin

Brasilian MM-kisat lähestyvät hyvää vauhtia, ja aamukammasta tipahtaa piikkejä pois nopealla tahdilla. Joka päivä aina kisoihin asti käydään läpi joku edeltävien vuosien huippuhetki ja tänään...

Video: Tästä tilanteesta Neymar sai punaisen kortin Kolumbiaa vastaan

Neymar nousi jälleen kerran otsikoihin, mutta tällä kertaa hieman erilaisella tavalla kuin on totuttu. Neymar puski vastustajaa päähän ja siitä seurasi ulosajo. Ottelu oli...

Legenda täyttää tänään 75 vuotta – Onnea Pelé!

Pelé on kiistatta yksi jalkapallon suurimmista pelaajista ja hän täyttää tänään kunnioitettavat 75 vuotta. Pelé teki urallaan yhteensä 1281 maalia 1363 ottelussa ja siihen...

Video: Coca-Cola vs Pepsi – kilpailu jalkapalloherruudesta

Eilen julkaisimme Pepsin vuoden 2014 jalkapallon MM-kisakampanjan mainosvideon ja mitä tekeekään Coca-Cola? Nokittaa ja julkaisee toistakymmentä videota. Vaikka Pepsi yrittääkin kovasti tavoitella näkyvyyttä kilpailevan kolajätin...
sao paulon puoliaika

Video: Sao Paulon pelaajalta kuvankaunis tasoitusmaali lisäajalla Brasilian liigassa

Brasilian pääsarjassa Serie A:ssa nähtiin sunnuntaina kerrassaan upea yläpesämaali. Sao Paulon 21-vuotias Shaylon tykitti näyttävän tasoitusmaalin lisäajalla Bahian verkkoon.  Bahia ja Sao Paulo pelasivat sunnuntaina...
Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Puoliaika.com otteluennakko: Brasilia – Argentiina

Brasilia "isännoi" perjantaina Argentiinaa kello 13.00 alkavassa harjoitusmaaottelussa, mikä pelataan Melbournessa, Australiassa. Brasilia ja Argentiina ovat vieneet sirkuksen Australiaan näytösottelua varten. Brasilian joukkueesta moni pelaaja...

Video: Kauden kymmenen hienointa maalia Brasiliasta

Brasilia on jalkapallon henkinen koti ja se näkyy näissä maaleissa, joita siellä tehtiin tällä kaudella. Huhhuh mitä tykitystä!   https://www.youtube.com/watch?v=poW7fxEiLNw

Phil Neville – BBC:n oma Kaj Kunnas

Samalla kun Suomessa on käynnissä Kaj Kunnaksen selostustaitoja koskeva ikikeskustelu, niin samoissa ongelmissa painitaan myös Englannissa. Entinen Manchester Unitedin sekä Englannin maajoukkuepelaaja Phil Nevillen juontajaura ei lähtenyt...

Video: Brasilialainen Novorizontino siirtyy johtoon jo ennen kuin ovat ehtineet koskea...

Brasiliassa nähtiin todella poikkeuksellinen maali, kun Novorizontino siirtyi johtoon jo ennen kuin kukaan joukkueesta oli koskenut palloon. Brasilia Serie B:ssä nähtiin reilu vuosi sitten oma...

Video: Kumpi voitti pomputteluskaban – Messi vai Neymar?

Audin ja FC Barcelonan näennäisessä yhteispressitilaisuudessa Lionel Messi ja Neymar laitettiin vähän erikoisemman pallon pomputtelukilpailun eteen. Tässä kilpailussa oli tarkoitus ei pelkästään pomputella, vaan myös samalla kerätä...

Video: Fred harjoitteli Marcelolla samaa kuin Suarez Chiellinillä

Brasilian maajoukkueessakin ollaan ottamassa kovat aseet käyttöön tai sitten pitämässä hauskaa Suarezin kustannuksella. Fred yritti näyttää Marcelolle hänen purukalustonsa terävyyttä, mutta vikkelänä tunnettu Marcelo...

Klassikkovideo: Roberto Carlos laukoo hillittömän kierrepallon Jamaikan verkkoon

Brasilian ja Jamaikan välisessä ystävyysottelussa vuonna 2003 nähtiin todella nätti maali, josta vastasi Roberto Carlos. Legendaarinen Roberto Carlos tuli tunnetuksi erinomaisena vasempana puolustajana, jonka vasemman...

Video: Historian havinaa vuodelta 2006 – Ranska – Sveitsi

Tänään klo 22:00 pelattavaan Sveitsin ja Ranskan MM-kisakohtaamiseen voi hakea ennakkofiilistä vuonna 2006 pelatusta ottelusta. Tuolloin sapeleiden kalistelu toi ottelun lopputulokseksi pyöreän 0 - 0 lukeman,...

Video: Maailman paras freestyle-pelaaja maskeerattiin vanhukseksi – Kävi dominoimassa katupelissä

Maailman kuuluisin freestyle-jalkapalloilija, Séan Garnier, teki Uncle Drew´t ja kävi loksauttamassa leuat pois paikoiltaan muutamilta brasilialaisilta. Idea sai varmasti alkunsa siitä, kun NBA-koripalloilija Kyrie Irving maskeerattiin vanhaksi Uncle...

Video: Meksikon jalkapallomaajoukkueen kahdestoista pelaaja – fanit

Aina kun Meksikon futismaajoukue pelaa on kentällä myös kahdestoista mies. Joukkueen uskolliset kannattajat seuraavat joukkuetta ottelusta toiseen ja siivittävät kannustuksellaan joukkuetta eteenpäin. Huikealla fiiliksellä varustettu...

Ronaldinho ei näytä vanhenemisen merkkejä

Ronaldinho on edelleen yksi maailman teknisimmistä pelaajista, vaikka ikää alkaa olemaan reilusti yli 30. Puoliaika.comin toimitus arvostaa kaikkea Ronaldinhoon liittyvää ja toimistossa ollaan erittäin iloisia...

Video: Ecuadorin maajoukkueen kisaprofiili

Ecuadorilla mukana mm. maailman nopein jalkapalloilija!

Suositellut

Seuraa meitä somessa

10,990FanitTykkää
1,025SeuraajatSeuraa
2,304SeuraajatSeuraa