Video: MuSan voittomaali jäi tekemättä 97. minuutilla – pallo tolppaan ja ylärimaan

Jalkapallon Ykkönen on tällä hetkellä uskomattoman tasainen. Porissa MuSa ja MP pelasivat tasapelin, mutta MuSa olisi voinut tehdä voittomaalin lisäajan viimeisillä sekunneilla.

MuSan ja MP:n välinen ottelu päättyi tasanumeroihin 2-2 (0-0) Ykkösessä sunnuntaina Porissa.

MuSan Matias Koskinen teki 1-0-johtomaalin 54. minuutilla. MP tuli kuitenkin tasoihin ja vierasjohtoon Killian Denoualin ja Yassin Daoussin maaleilla. Tällä erää viimeistä otteluaan MuSassa pelannut John Frederiksen teki rankkarista 2-2-maalin 83. minuutilla.

Ottelun lisäajan viimeisillä sekunneilla nähtiin melkoinen läheltä-piti-tilanne. MuSa sai vielä 97. minuutilla vapaapotkun, josta ensin pallo saatiin tolppaan ja karapallo ylärimaan. Saman tien peli vihellettiin päättyneeksi.

12 joukkueen Ykköstä on pelattu noin 9-10 kierrosta, ja sarjataulukko on äärimmäisen tasainen. Kärjessä olevalla Jarolla on kasassa 15 pistettä, kun taas putoajan paikalla kymmenentenä olevalla Klubi 04:lla on viisi pistettä vähemmän. Ykkösestä putoaa suoraan kolme joukkuetta, joten luvassa on todella jännittäviä kuukausia.

Tolppa ja ylärima viimeisillä sekunneilla

https://twitter.com/MiestenYkkonen/status/1411702990201884673

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän