Murskatappio oli liikaa – Bayer Leverkusenin managerille potkut: ”Nyt piti reagoida”

Roger Schmidtin työ Leverkusenissa jäi kesken. Kuva: Youtube
Roger Schmidtin työ Leverkusenissa jäi kesken. Kuva: Youtube

Bayer Leverkusenin managerina huhtikuusta 2014 lähtien toiminut Roger Schmidt on saanut potkut. Seura vahvistaa tiedon verkkosivuillaan.

Leverkusen koki Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella 2-4 tappion Atletico Madridille, jonka lisäksi se on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan Bundesliigassa. Ilmeisesti viimeinen niitti Schmidtin arkkuun oli lauantaina koettu 6-2 murskatappio Borussia Dortmundille.

– Roger Schmidt on todellinen huippuvalmentaja. Meidän piti kuitenkin reagoida nyt, jos haluamme vielä pysyä tavoitteissamme, Leverkusenin urheilujohtaja Rudi Völler kertoi.

Leverkusen on Bundesliigan sarjataulukossa kymmenentenä. Matkaa kolmanteen sijaan eli Mestarien liigan lohkovaiheeseen oikeuttavalle paikalle on jo 13 sarjapistettä.

Schmidtin potkut saattavat aukaista lisävastuuta Suomen A-maajoukkuehyökkääjä Joel Pohjanpalolle, joka on jäänyt kuntoutumisensa jälkeen vähäiselle peliajalle Leverkusenissa. Pohjanpalo on tehnyt tällä kaudella Bundesliigassa seitsemässä ottelussa neljä maalia.

puoliaika-jalkapallo-bundesliiga