Video: MM-kisojen historian nopein ulosajo – Uruguayn José Batista lentää suihkuun 56 sekunnissa

24-vuotias uruguaylaispelaaja José Batista ei ehkä aavistanut MM-kisoissa 1986, että hän pitäisi hallussaan edelleen ennätystä.

Vetovihjeet: Eurooppa-liigan finaali keskiviikkoiltana – tasapeliä lapulle kertoimella 3.90

Meksikossa järjestetyt jalkapallon MM-kisat 1986 muistetaan Diego Maradonan legendaarisesta ”Jumalan kädestä” sekä Argentiinan mestaruudesta.

Lue myös:

Turnaus piti alun perin käydä Kolumbiassa, mutta maalla ei lopulta ollutkaan varaa kisojen järjestämiseen. Niinpä Meksikosta tuli ensimmäinen maa, joka sai kisat järjestettäväkseen jo toisen kerran.

Meksikon kisoihin lähdettiin neljän vuoden takaa tutulla joukkuemäärällä, kun turnaukseen osallistui 24 maata. Pelisysteemiä oli kuitenkin muutettu siten, että pudotuspeleihin pääsi 16 parasta joukkuetta ja pudotuspelivaiheen lohkoista oli luovuttu. Kisojen päänäyttämönä toimi Azteca-stadion, jonka lehtereille mahtui 115 000 katsojaa.

MM-kisojen historian nopein punainen kortti

Kisoissa nähtiin myös vähemmän huomiolle jäänyt harvinainen tapaus. Uruguayn keskikenttäpelaaja José Batista sai suoran punaisen kortin ainoastaan noin 56 sekunnin pelin jälkeen ottelussa Skotlantia vastaan.

Kyseessä on edelleen MM-kisahistorian nopein ulosajo. Tilanne syntyi lähes heti avausvihellyksen jälkeen, kun Batista taklasi rajusti Skotlannin legendaarista Gordon Strachania.

Ranskalainen erotuomari Joël Quiniou nosti saman tien suoran punaisen kortin. Uruguay joutui pelaamaan käytännössä koko ottelun yhden miehen vajaalla, mutta onnistui silti taistelemaan 0–0-tasapelin.

Uruguay eteni alkulohkosta jatkoon, mutta putosi neljännesvälierissä mestaruuteen asti edenneelle Argentiinalle maalein 0–1.

Pienikokoinen väkkärä keskikenttäpelaaja José Batista pelasi Uruguayn maajoukkueessa vuosina 1983–1992 yhteensä 14 ottelua, joissa syntyi 11 maalia. Hän on nykyään 64-vuotias.

Lue myös: Jalkapallon MM-kisat 2026 – otteluohjelma, alkulohkot ja TV-lähetykset

José Batista ajetaan heti suihkuun

Edellinen artikkeliVideo: FC Interin maalivahti Eetu Huuhtanen otti ilmiömäisen tuplatorjunnan Seinäjoella
Seuraava artikkeliVetovihjeet: Eurooppa-liigan finaali keskiviikkoiltana – tasapeliä lapulle kertoimella 3.90

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän