MM-ennakko: B-lohkossa naapurukset napit vastakkain

 

B-lohkossa tilanne vaikuttaa ennakkoon kahden kaupalta, sillä samaan lohkoon arvottiin naapurimaat Espanja ja Portugali. Hyvin omissa karsinnoissaan menestyneet Marokko ja Iran lähtevät lohkovaiheeseen haastajan asemista.

Espanja sukelsi edellisissä MM-kisoissa, mutta hallitsi sitä ennen kansainvälistä jalkapalloa usean vuoden ajan. Portugali taas ei ole koskaan voittanut MM-titteliä, mutta lähtee tämän kesän kisoihin hallitsevana Euroopan mestarina.

Marokko ja Iran yrittävät lyödä kapuloita Euroopan suurten rattaisiin, mutta eteneminen jatkoon lohkovaiheesta vaatisi Espanjan tai Portugalin täydellistä epäonnistumista.

Portugali

Portugalilla on MM-kisojen alla asiat mallillaan. Maa eteni lopputurnaukseen pelaamalla vahvat karsinnat. Se hävisi kymmenestä karsintapelistään vain yhden. Ainoa tappio tuli Sveitsille karsintojen ensimmäisessä ottelussa. Loput yhdeksän ottelua Portugali voitti, ja karsintojen maalierokin oli vakuuttava 32–4.

Päävalmentaja Fernando Santos otti Portugalin komentoonsa vuonna 2014 ja on sen jälkeen saanut joukkueen hyvään lentoon. Maa on edennyt lähes voitosta voittoon ja kirkkaimpana kruununa tähän mennessä loistaa vuoden 2016 Euroopan mestaruus.

Santosin joukkojen tärkein yksittäinen pelaaja on tietenkin kapteeni Cristiano Ronaldo. Maailman kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvan Real Madridin hyökkääjän maalivireen varassa on paljon, vaikkakin Portugali osoitti pystyvänsä voittamaan myös ilman Ronaldoa, kun tämä loukkaantui EM-finaalissa Ranskaa vastaan.

Portugalilla on Ronaldon lisäksi myös paljon muita kokeneita pelaajia, kuten Pepe ja Bruno Alves, mutta vastuu joukkueen menestyshaaveista lepää painavasti Ronaldon harteilla. Jos Portugali mielii mainetta ja kunniaa MM-tasolla, Ronaldon on pysyttävä terveenä ja hyvässä vireessä.

Espanja

Espanjan peli ei ole samalla lailla yhden miehen show kuin Portugalilla. Kokeneita pelaajia on kuitenkin myös La Rojan riveissä. Muun muassa Andres Iniesta, Sergio Ramos ja Gerard Pique ovat nähneet niin Espanjan menestyksen kuin heikot hetket.

Julen Lopeteguin ryhmällä on MM-tasolla vain parannettavaa, sillä Brasilian kisat 2014 olivat Espanjalle täysi katastrofi. Putoaminen jo alkulohkossa oli menestymään tottuneelle joukkueelle kova sukellus.

Nyt Espanjan tilanne näyttää kuitenkin paremmalta. Joukkue pelasi Portugalin tapaan hyvät MM-karsinnat häviämättä otteluakaan. Päästettyjä maaleja kertyi kymmenessä ottelussa vain 3. Erityisesti 3–0-voitto Italiasta karsintojen aikana antoi espanjalaisille uskoa joukkueen iskukyvystä.

Marokko

Marokko esiintyy MM-lopputurnauksessa ensimmäisen kerran sitten vuoden 1998. Päävalmentaja Herve Renard otti Marokon maajoukkueen komentoonsa vuonna 2016 ja luotsasi joukkueen hyvään menestykseen MM-karsinnoissa.

Marokko ei päästänyt MM-karsintapeleissä omiin ainuttakaan maalia. Saldo karsinnoissa oli kolme voittoa ja kolme 0–0-tulokseen päättynyttä tasapeliä.

Renardilla on käytössään myös laadukkaita pelaajia. Suurimpia tähtiä joukkueessa ovat Ajaxin keskikenttämies Hakim Ziyech ja Juventus-puolustaja Medhi Benatia. Jossakin toisessa lohkossa Marokon mahdollisuudet saattaisivat olla paremmat, mutta Espanjan ja Portugalin kaltaisia suuruuksia sen on vaikea voittaa.

Iran

Iran esiintyi vahvasti MM-karsinnoissa ja pääsi helposti mukaan kisoihin. Iranin kokenut portugalilainen päävalmentaja Carlos Queiroz johdatti maan puhtaalla pelillä lopputurnaukseen. Iran ei nimittäin hävinnyt otteluakaan ja oli ensimmäinen kisoihin selviytynyt Aasian maa.

Tämä ei kuitenkaan kerro vielä mitään maan iskukyvystä lopputurnauksessa, sillä Aasian karsinnoissa taso ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Euroopassa. Maa on aiemmin ollut mukana MM-lopputurnauksessa, mutta jäänyt aina lohkovaiheeseen. Sama kohtalo lienee edessä tänäkin vuonna.

Karsinnoissa Iran päästi omiin vain kaksi osumaa, mikä kertoo siitä, että puolustuspeli joukkueella on kunnossa. Erona edellisiin MM-kisoihin, joissa Iran jäi alkulohkonsa hännille, maa kykenee nyt myös hyökkäämään. Keskikentällä pelaava Alireza Jahanbakhsh oli tällä kaudella Hollannin Eredivisien paras maalintekijä, ja hyökkäykseen voimaa tuo myös Venäjällä pelaava Sardar Azmoun.

— —
LUE MYÖS: MM-ennakkopaketti 2018: Alkulohkot ja otteluohjelma

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here