Sensaatio MM-kisoissa – Marokko porskuttaa välieriin!

Kisojen suurin yllättäjä Marokko etenee MM-kisojen neljän parhaan joukkoon. Uskomattoman tiivis puolustus oli jälleen rautaa.

Marokon tuhkimotarina jatkuu, kun se kaatoi Portugalin numeroin 1-0 (1-0) MM-kisojen puolivälierissä lauantaina.

Avausjakso oli varsin tasainen, ja molemmilla oli muutama vaarallinen hyökkäys. Ottelu oli jo etenemässä odotetusti maalittomissa numeroissa tauolle, mutta 42. minuutilla Marokko iski. Yahia Attiyat Allah syötti pallon rankkarialueelle, missä Youssef En-Nesyri puski pallon reppuun, 1-0.

Toisella jaksolla Portugali piti palloa ja yritti hakea tasoitusta. Marokko pääsi pariin otteeseen vaaralliseen vastahyökkäykseen tuloksetta. Portugali vaihtoi Cristiano Ronaldon ja monta muuta hyökkäyspään pelaajaa kentälle, Marokko vaihtoi puolestaan lisää puolustuspelaajia kentälle.

Marokon tavaramerkiksi muodostunut tiivis joukkuepuolustus piti kuin pitikin jälleen loppuun saakka. Ronaldo poistui ottelusta kyynelehtien, sillä unelma maailmanmestaruudesta oli suurella todennäköisyydellä nyt siinä.

Joukkueelle on tehty kisojen viidessä ottelussa ainoastaan yksi maali, ja sekin oli oma maali. Marokko on historian ensimmäinen afrikkalainen maa, joka etenee neljän parhaan joukkoon. Välierissä tulee vastaan voittaja ottelusta Englanti-Ranska.

Youssef En-Nesyri nousee korkealle

Jos video ei aukea, voit yrittää avata sen TÄSTÄ.

Puolivälierät

Perjantai 9.12.2022
Kroatia – Brasilia 2–1 rp.
Hollanti – Argentiina 2–3 rp.

Lauantai 10.12.2022
Marokko – Portugali 1-0
Klo 21.00 Englanti – Ranska

Välierät

Tiistai 13.12.2022
Klo 21.00 Argentiina – Kroatia

Keskiviikko 14.12.2022
Klo 21.00 Marokko – Englanti/Ranska

Pronssiottelu

Lauantai 17.12.2022
Klo 17.00

MM-finaali

Sunnuntai 18.12.2022
Klo 17.00

— —

— —

Neljännesvälierät

Sunnuntai 4.12.2022
Ranska – Puola 3-1
Englanti – Senegal 3-0

Maanantai 5.12.2022
Japani – Kroatia 2-4 (1-1), rp-kisa
Brasilia – Etelä-Korea 4-1

Tiistai 6.12.2022
Marokko – Espanja 3-1 (0-0), rp-kisa
Portugali – Sveitsi 6-1

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän