Mäkelä ja Vesala jatkavat HIFK:ssa – HIFK:lla 12 julkaistua pelaajasopimusta

hifkHIFK tiedotti torstaina tehneensä jatkosopimukset hyökkääjä Juho Mäkelän ja laitapelaaja Tommi Vesalan kanssa. Mäkelän sopimus kattaa ensi kauden ja Vesalan jatkosopimus on kaksivuotinen.

Kaksi edellistä kautta HIFK:ssa pelannut Vesala pelasi viime kaudella HIFK:ssa 19 liigaottelua, joissa hän teki kaksi maalia.

– Olen nauttinut IFK:ssa pelaamisesta todella paljon. Tässä joukkueessa ja näiden upeiden fanien edessä on ilo jatkaa pelaamista. Olin alusta asti valmis jatkamaan täällä, Vesala kertoo HIFK:n verkkosivuilla.

29 liigaottelua viime kaudella HIFK:ssa pelannut Mäkelä oli seuran sisäisen maalipörssin kärkinimi kahdeksalla liigamaalilla yhdessä Pekka Sihvolan kanssa.

– Loistavat fiilikset. Kausi päättyi lokakuussa ja siitä lähti neuvottelut käyntiin. Molemmilla oli halu jatkaa yhteistyötä. HIFK:n yhteisö otti minut viime kaudella todella lämpimästi vastaan, Mäkelä kertoo.

– Päättynyt kausi jätti itselle hieman hampaankoloon ja kovan motivaation sekä näytönhalun ensi kautta varten. En ollut tyytyväinen kokonaisuuteen ja parannettavaa jäi. Se motivoi minua valtavasti, Mäkelä toteaa.

HIFK:lla on ensi kaudeksi julkaistut pelaajasopimukset yhteensä kahden maalivahdin ja kymmenen kenttäpelaajan kanssa.

Lähde: www.hifkfotboll.fi

coolbet_tagline_logo_RGB_original

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän