Left Foot: Zwollen pukukopissa eletään mielenkiintoisia aikoja

Joulu lähestyy ja ihmisen ostospinna kiristyy kuin digiviihdesankarin jänne saksalaisen luontofilmin tiukimman kulminaatiopisteen kohdalla. Vaikka jouluaatto kolkuttelee karpomaisesti jo ovella, aikoo meikäläinen vielä kerran sukeltaa hollantilaiseen liukarimaailmaan.

Olen maininnut Venlo-valinnastani Facebook-sivullani jo reilu vuorokausi sitten, nyt skrivailen hieman lihaisaa perustelua valintani ympärille. Hollannin pääsarjassa suhteellisen hyvin kikkaillut VVV Venlo saa vastaansa puolitanakassa vastapurjeessa rimpuilevan Zwollen ryhmän, jonka peli on ollut viime aikoina enemmän kuin ailahtelevaa.

Sarjassa sijalla 15 möllöttävä Zwolle koki edellisellä kierroksella cup-ottelussa nöyryyttävän 5-0 -tappion AZ Alkmaarille, ja raporttien mukaan lopputulos olisi voinut olla kenttätapahtumien valossa vieläkin rumempi. Joukkueen peli on ollut viime aikoina sekaisin, ja luottamus valmentaja Schipin ja pelaajien välillä on kadonnut täysin.

Zwollen kannattajat osoittivat edelliseen otteluun liittyvien kertomusten mukaan oman näkemyksensä joukkueen esityksistä poistumalla paikalta puolen tunnin pelin jälkeen.

Coolbetilta markkinoiden parhaat kertoimet futisvedonlyöntiin!

Tässä kohtaa lienee paikallaan tunnustaa, että löin oman vetoni sisään keskiviikkona ennen kuin sain silmieni eteen sinällään odotetun tiedon, jonka mukaan käskyttäjä Schip on vapautettu Zwollen valmennusvastuusta. Kyseinen valmennuskuvioiden muutos varmasti piristää Zwollen ryhmää niin kuin valmentajanvaihdos yleensäkin, mutta en välttämättä näe joukkueen ryhdistäytyvän liian tuhdisti vielä perjantaiseen otteluun.

Zwolle joutuu lähtemään perjantaiseen myräkkään ilman edellisessä ottelussa kentältä ajettua puolustaja Lamia. Sivussa ovat myös puolustaja Genreau sekä hyökkääjä Scamacca. Keskikentällä suurta roolia nauttivan Leemansin pelikunto on arvoitus, ja mikäli veivari ei pelaa, vaikuttaa se väkisinkin vähintään pikkiriikkisesti vierailijoiden hyökkäyspelaamiseen.

Sarjassa yhdeksäntenä lojuva VVV Venlo on ollut alkukauden mukava piristys, ja vaikka viime aikojen otteet ovat olleet aavistuksen vaisumpia, on Steijnin ryhmän tekeminen ollut varsinkin kotinurmella puolivahvaa. Joukkue on hävinnyt kauden seitsemästä kotimatsistaan ainoastaan yhden (3-3-1), kyseinen tappio koettiin vahvalle Ajaxin osastolle.

Venlo pääsee otteluun hyvällä kokoonpanolla, mikä tukee kotivoittoon liittyvää valintaa mukavasti. Zwollen äkillinen valmentajanvaihdos varmasti jollain tasolla joukkueen peliä muuttaa, mutta nähtäväksi jää, miten henkiset umpisolmut ovat kahdessa päivässä alkaneet aueta. Tasapelivarmistukseen perustuva Venlo Draw no bet lähtee allekirjoittaneen liuskalle kertoimella 1,67. Meikäläisen papereissa kaikki yli lukeman 1,62 ylittävä kelpaa vallitsevissa olosuhteissa lapulle.

Sellaista… sitten vain odottelen ottelua ja napsin pipareita. Kuinka jännittävää!

LYÖ VETOA!

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän