Kooste: Brasilia – Hollanti

Pronssiottelussa kohtasivat pahasti Saksaa vastaan sukeltanut Brasilia, sekä Argentiinalle rankkareilla tippunut Hollanti.

Vedonlyöntilafkojen mukaan Brasilia oli selkeä ennakkosuosikki, mutta heti ottelun alussa Hollanti näytti, että Louis Van Gaalille maistuu sittenkin pronssi.

Ottelun ensimmäinen maali oli pienehkö virhe tuomarilta, sillä Tiago Silva  rikkoi Arjen Robbenia maalivahdinalueen ulkopuolella, mutta tuomari vihelsi pilkun, josta Robin Van Persie vei vakuuttavasti maansa johtoon 1-0.

2-0 maali Hollannille näytti hidastuksista alkaneen paitsiotilanteesta. Maalissa pääsyyllisenä oli David Luiz, joka purki pallon päällään suoraan Dailey Blindin jalkaan. Blindilla oli aikaa asetella pallo täydellisesti vetoa varten ja laittaa pallo verkon perukoille.

3-0 maalissa näkyi jo hieman luovutuksen merkkejä, sillä Daryl Janmaatin syöttö oikealta laidalta boksiin löysi täysin vapaana olleen Georginio Wijnaldumin. 

Hollanti voitti näin ollen pronssia ja Brasilia jäi neljänneksi.

Katso ottelun kooste tästä linkistä.