Joona Toivio siirtyy HJK:hon pitkällä sopimuksella

HJK ja Joona Toivio, 33, ovat tehneet sopimuksen, joka kattaa seuraava kolme kautta. Klubi tiedotti asiasta maanantaina. 

IF Sibbo-Vargarnassa pelaamisen aloittanut Joona Toivio liittyi HJK:n junioreihin jo kymmenenvuotiaana. Hänen uransa aikuistasolla alkoi vuonna 2004, jolloin hän pääsi mukaan Kakkosessa pelanneen HJK:n reservijoukkueeseen HJK Klubi 04:n riveihin. 

Toivion kansainvälinen ura alkoi 2007, kun hän solmi sopimuksen Hollantiin AZ Alkmaariin. 2009 hän siirtyi Ruotsiin Djurgårdeniin ja 2013 Norjaan Moldeen. Puolaan Termalica Niecieczaan tehdyn lyhyen visiitin jälkeen Toivio palasi Ruotsiin 2018 BK Häckeniin, jossa hän on pelanut tähän asti.

Joona Toiviolla on takanaan mittava jo juniorivuosista alkanut maajoukkueura. Miesten maajoukkueessa hän debytoi 22-vuotiaana vuonna 2011 maaottelussa Belgia vs Suomi, ja on viime vuodet kuulunut Markku Kanervan vakiomiehistöön. Toivio edusti Suomea EM2020-lopputurnauksessa kesällä 2021.

”Niin omasta kuin perheen puolesta tuntui siltä, että nyt on oikea aika palata kotiin. Olen todella iloinen, että HJK osoitti kiinnostuksensa, sillä minulle Suomessa on vain yksi vaihtoehto. On vain yksi Klubi”, kommentoi Toivio Klubin verkkosivuilla.

Joona Toivio palaa Klubiin

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Lähde: HJK
Kuva: HJK TV

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here