Ranskan jalkapallomaailmassa koettiin tiistaina järkytys, kun maineikas Lyon pudotettiin pääsarjasta taloudellisten ongelmien vuoksi.
Suurseuroihin lukeutuva Olympique Lyonnais on pudotettu Ranskan pääsarjasta toiselle sarjatasolle taloudellisten ongelmien vuoksi. Ranskan jalkapalloseurojen taloutta valvova DNCG teki päätöksen, koska seura ei toimittanut vaadittuja takuita 175 miljoonan euron veloistaan.
Seuran presidentti ja omistaja John Textor vakuutti seuran pystyvän kuittaamaan velat. Textor myi hiljattain osuutensa Crystal Palacesta. Lisäksi Lyon on keventänyt palkkakulujaan myymällä avainpelaajiaan. Näistä toimista huolimatta DNCG ei ollut vakuuttunut seuran taloudellisesta vakaudesta. Lyon aikoo valittaa päätöksestä ja pitää rangaistusta epäoikeudenmukaisena.
”Todistettujen varojen ja urheilullisen menestyksen ansiosta olemme ansainneet paikan eurokilpailuissa jo kahden vuoden ajan, joten emme todellakaan ymmärrä, miten hallinnollinen päätös voisi pudottaa näin merkittävän ranskalaisseuran sarjasta”, Lyonin tiedotteessa sanottiin.
Mikäli päätös pysyy voimassa, Lyon pelaa ensi kaudella Ranskan kakkostasolla ensimmäistä kertaa yli 35 vuoteen, ja Reims nousee pääsarjaan heidän tilalleen.
Lyon on yksi Ranskan menestyneimmistä seuroista, ja voitti muun muassa seitsemän peräkkäistä mestaruutta vuosina 2002–2008. Seura nähtiin vielä vuonna 2020 Mestarien liigan välierissä.