Japani yllätti Espanjan – Saksan taival katkesi alkulohkoon

Japani kaatoi Espanjan 2–1-lukemin ja voitti kivenkovan E-lohkon! Saksan kisat puolestaan päättyivät jättimäiseen pettymykseen.

Japani vastasi torstai-illan hurjimmasta tempusta. Nousevan auringon maa voitti Espanjan lukemin 2–1 ja jatkaa neljännesvälieriin lohkovoittajana.

Espanja siirtyi ottelun alussa johtoon Alvaro Moratan maalilla, joka jäi avauspuolikkaan ainoaksi osumaksi. Toisen puoliajan alkuhetkillä Japani iski lyhyen ajan sisään kahdesti. Ensin Ritsu Doan laukoi hurjalla voimalla Japanille tasoituksen. Vain kolme minuuttia myöhemmin Ao Tanaka tuuletti Japanin toista maalia pitkän VAR-tarkastuksen jälkeen.

Japani puolusti tiiviisti ja kärsivällisesti, eikä Espanja saanut missään vaihessa kovaa kiriä aikaan. Kisojen avausottelussa Japani voitti Saksan niin ikään 2–1, joten joukkueella on jo nyt vyöllään kaksi todella kovaa päänahkaa.

Japanin voitto tiesi sitä, että Saksa oli mahdottoman tehtävän edessä jatkopaikan suhteen. Vaikka joukkue voitti Costa Rican 4–2, oli sillä yhtä paljon pisteitä kuin Espanjalla, mutta huomattavasti heikompi maaliero, joka ratkaisi jatkopaikan. Espanja voitti avausottelussaan Costa Rican peräti 7–0.

Japani kohtaa neljännesvälierissä Kroatian. Espanjalle vastaan asettuu puolestaan Marokko.

LUE MYÖS: Kokeile päivittäistä ilmaispeliä ja voita ilmaisveto!

Japani nousi tasoihin Ritsu Doanin kovalla tykityksellä

Torstain tulokset

Lohko F:
Kroatia – Belgia 0–0
Kanada – Marokko 1–2

Lohko E:
Japani – Espanja 2–1
Costa Rica – Saksa 2–4

Perjantain matsit

Lohko H:
Klo 17.00 Etelä-Korea – Portugali
Klo 17.00 Ghana – Uruguay

Lohko G:
Klo 21.00 Kamerun – Brasilia
Klo 21.00 Serbia – Sveitsi

Edellinen artikkeliVideo: Kanadan maalivahdilta karmea moka – Marokko etenee jatkopeleihin
Seuraava artikkeliVeikkausliigan parhaat palkittiin – Lee Erwin rohmusi palkintoja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän