Huuhkajilla kenraaliharjoitus kisoihin Viroa vastaan

Huuhkajilla on tänään edessään kenraaliharjoitus tuleviin EM-kisoihin, kun vastassa on Viro. Triplauksessa luotetaan Suomeen.

Miksi lyödä vetoa Coolbetilla?

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Odotettavissa on, että kentällä nähdään Suomen ykkösmiehistö. Sen myötä Huuhkajat nousevat varsin selkeäksi ennakkosuosikiksi tähän kamppailuun. Kotivoiton kerroin ei päätä huimaa, mutta Huuhkajien motivaatio hoitaa tämä ottelu on varmasti huipussaan. Aiemmin viikolla koettu Ruotsi-tappio voidaan pyyhkiä tänään pois ja lähteä kohti kisoja voitto takataskussa.

Triplaus täydennetään KPV:n voitolla Mikkelin palloilijoista. MP on ollut Ykkösen heikoin joukkue ensimmäisten kierrosten jälkeen, napaten ainoastaan yhden voiton ensimmäisen viiden rundin päätteeksi.

Ei kokkolalaistenkaan sesongin startti ole missään nimessä onnistunut ollut. Sitä suuremmalla syyllä, tänään täytyy napata täysi pistepotti. Kertoimissakin ennakkosuosikkina lähtevä KPV harjannee tämän ilman suurempia ihmeellisyyksiä.

TRIPLAAMAAN!

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän