sunnuntai, 26 tammikuun, 2020
Etusivu Suomi Maajoukkueet Huuhkajat kohtaa EM-kenraalissa Viron – talvileiri peruuntui

Huuhkajat kohtaa EM-kenraalissa Viron – talvileiri peruuntui

Huuhkajat kohtaavat Viron EM-kenraalissa sunnuntaina 7. kesäkuuta. (Kuva: Getty Images)

Huuhkajat kohtaa viimeisessä harjoitusottelussa ennen ensi kesän EM-kisoja Viron Ratinan stadionilla sunnuntaina 7.6.2020. 

Jo aiemmin varmistui, että Huuhkajat kohtaavat kesäkuun alussa (4.6.) Ruotsin Tukholman Friends Arenalla. Kesäkuun harjoitusotteluiden lisäksi Huuhkajien kalenteriin lisättiin myös Puolaa vastaan pelattava ottelu, joka pelataan Wroclawissa perjantaina 27. maaliskuuta.  Myös maaliskuun lopulle etsitään kesäkuun harjoitusotteluiden tapaan toistakin ottelua, josta tiedotetaan myöhemmin.

Tuoreiden harjoitusmaaotteluiden myötä varmistui se, että Huuhkajat eivät lähde tammikuussa jo perinteeksi muodostuneelle talvileirille. Viime vuonna tuo kyseinen leiri nousi otsikoihin, sillä Suomi järjesti leirinsä Qatarissa, johon HJK-tähti Riku Riski kieltäytyi matkustamasta eettisiin syihin vedoten.

Huuhkajien perinteisen talvileirin peruuntuminen ei tullut varsinaisena yllätyksenä, sillä palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi jo marraskuun lopulla, että leirin järjestäminen Qatarissa vaikuttaa ”epätodennäköiseltä ja vaikealta”. Toisena vaihtoehtona Huuhkajilla oli järjestää leiri Espanjan Marbellassa, jota muun muassa HJK on viime vuosina suosinut. Tuo suunnitelma kuitenkin kariutui siihen, ettei leirikumppaniksi kaavailtu Norjan maajoukkue innostunut ideasta.

Kevään ja kesän harjoitusotteluiden tarkoituksena on valmistaa Suomea parhaalla mahdollisella tavalla historiallisiin EM-kisoihin, joka alkaa Huuhkajien osalta 13. kesäkuuta Kööpenhaminassa pelattavalla Tanska-ottelulla. Venäjän (17.6.) ja Belgian (22.6.) Suomi puolestaan kohtaa Pietarissa.

Lähde: Palloliitto

Huuhkajat kohtaavat Viron EM-kenraalissa

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here