Video: Hollanti tasoitti uskomattomalla vaparikuviolla ajassa 90+11 – Argentiina rankkareiden kautta voittoon

Argentiina ja Hollanti esittivät käsittämättömän näytelmän perjantai-iltana. Hollanti nousi tasoihin huikealla vaparikuviolla ajassa 90+11, mutta se ei lopulta riittänyt jatkopaikkaan.

Argentiinan ja Hollannin kohtaaminen perjantai-iltana puolivälierissä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi.

Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin yksi maali ja siitä vastasi Argentiina. Lionel Messi vapautti kauniilla pystysyötöllä Nahuel Molinan läpiajoon, josta hän viimeisteli tarkasti takakulmaan.

Toisella puoliajalla Argentiina karkasi kahden maalin johtoon. Messi pääsi iskemään pallon rangaistuspotkusta varmasti sisään, kun pelikellossa oli 73 minuuttia.

Hollanti ei kuitenkaan luovuttanut. Wout Weghorst nostatti oranssipaitojen toiveita 83. minuutilla tekemällään kavennusmaalilla.

Ottelussa tunteet kävivät kuumina, ja tuomari Antonio Mateu Lahoz joutui setvimään jos jonkinnäköisiä tilanteita. Lukuisten katkojen myötä Lahoz myönsi peräti kymmenen minuuttia lisäaikaa.

Lisäajan tullessa täyteen, sai Hollanti hyvästä paikasta vapaapotkun. Teun Koopmeiners ei lähtenyt hakemaan suoraa laukausta, vaan antoi pienen syötön Argentiinan muurin vierestä Weghorstille, joka jatkoi pallon maaliin.

Niinpä ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Siinä paras paikka siunaantui aivan jatkoajan viimeisillä hetkillä Enzo Fernandezille, jonka laukaus osui tolppaan. Vauhdikas ja Argentiinan hallinnoima jatkoaika päättyi kuitenkin maalittomana, joten jatkoomenijä ratkaistiin rangaistuspotkuilla.

Argentiinan maalivahti Emiliano Martinez torjui Hollannin kaksi ensimmäistä laukausta. Lopulta Hollanti sinnitteli viimeiseen pariin asti. Lautaro Martinez onnistui kuitenkin tiukassa paikassa Argentiinan viimeisenä laukojana ja sinetöi Argentiinalle voiton ja jatkopaikan.

Argentiina kohtaa välierissä Kroatian tiistaina 13. joulukuuta klo 21.00.

LUE MYÖS: Kokeile päivittäistä ilmaispeliä ja voita ilmaisveto!

Hollanti tasoitti tällä huikealla viime hetken vaparikuviolla

Puolivälierät

Perjantai 9.12.2022
Kroatia – Brasilia 2–1 rp.
Hollanti – Argentiina 2–3 rp.

Lauantai 10.12.2022
Klo 17.00 Marokko – Portugali
Klo 21.00 Englanti – Ranska

Välierät

Tiistai 13.12.2022
Klo 21.00 Argentiina – Kroatia

Keskiviikko 14.12.2022
Klo 21.00 Marokko/Portugali – Englanti/Ranska

Pronssiottelu

Lauantai 17.12.2022
Klo 17.00

MM-finaali

Sunnuntai 18.12.2022
Klo 17.00

— —

— —

Neljännesvälierät

Sunnuntai 4.12.2022
Ranska – Puola 3-1
Englanti – Senegal 3-0

Maanantai 5.12.2022
Japani – Kroatia 2-4 (1-1), rp-kisa
Brasilia – Etelä-Korea 4-1

Tiistai 6.12.2022
Marokko – Espanja 3-1 (0-0), rp-kisa
Portugali – Sveitsi 6-1

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän