Joni Korhonen pelaa Helsingin IFK:ssa myös kaudella 2016. Kuva kesän FC Lahti-ottelusta. Kuva: Jere Nevalainen
Joni Korhonen pelaa Helsingin IFK:ssa myös kaudella 2016. Kuva kesän FC Lahti-ottelusta. Kuva: Jere Nevalainen

HIFK on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Joni Korhosen kanssa. Korhonen, 28, debytoi Veikkausliigassa viime kaudella IFK-paidassa pelaten 31 ottelua, joissa “Korkki” iski kolme maalia ja antoi kolme maalisyöttöä.

– En olisi halunnut jatkaa missään muualla kuin IFK:ssa. IFK on erilainen seura kuin muut. Täällä välitetään pelaajista, täällä viihtyy ja täällä on hyvä olla. Viime kausi oli ainutlaatuinen ja koko seurassa oli niin loistava ilmapiiri, että odotan jo suurella innolla alkavaa kautta, Korhonen sanoo.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saamme nauttia Korhosen otteista myös ensi kaudella. Korkki on IFK:n näköinen pelaaja, joka pelaa näyttävää ja yleisöystävällistä jalkapalloa. Debyyttikaudesta huolimatta hän pelasi tasaisen kauden ja kuului joukkueen eliittiin. Miehen kylmäpäisyydestä kertoo VPS:ää vastaan tehty klassinen tsippirankkari. Uskon, että tulevalla kaudella näemme vieläkin näyttävämmän ja tehokkaamman Korhosen, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

Pallotaituruudellaan katsojia ihastuttanut Korhonen paljastaa harjoitelleensa ensi kaudeksi muutaman uuden harhautuksen. Korhonen väläytteli teknisyyttään muun muassa laittamalla IFK Mariehamnin puolustukselta klassiset “tuplapuikot”.

– Pari uutta kikkaa on tiedossa. Vähän sellaisia ”fifamaisia” harhautuksia. Henkilökohtainen tavoitteeni on pysyä ehjänä ja pelata paras kauteni tähän mennessä. Onneksi joukkueharjoitukset alkavat pian ja pääsemme valmistautumaan Liigacupin otteluihin.

HIFK:n kausikorttimyynti käynnistyy maanantaina 16.11. Helsinkiläisseura myi viime kaudella yli 1 300 kausikorttia.

– Kotiotteluissamme on koko liigan paras ottelutunnelma ja kaksi niistä ovat Stadin Derbyjä. Kannattaa ehdottomasti hankkia itselleen ensi kaudeksi kausikortti, sillä sekä me pelaajat, että kannattajat painamme ensi kaudella vieläkin bulimmin, Korhonen lupaa.

HIFK:lla on kasassa nyt viisi pelaajasopimusta Korhosen jatkosopimuksen lisäksi. Carljohan Eriksson, Nnaemeka Anyamele, Jukka Halme, Tommi Vesala ja Otto-Pekka Jurvainen pelaavat Tähtirinnoissa myös ensi kaudella.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here