HIFK julkaisi kaksi tärkeää jatkosopimusta

hifkVeikkausliigassa viime kaudella 10. sijalle sijoittunut Helsingin IFK tiedotti keskiviikkona kahdesta jatkosopimuksesta, kun maalivahti Carljohan Erikssonin ja keskuspuolustaja Pauli Kuusijärven jatkosopimukset julkaistiin.

HIFK:ssa kaksi edellistä kautta torjunut 21-vuotias Eriksson allekirjoitti seuran kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. Hän kävi joulukuussa Ruotsin pääsarjassa pelaavan Jönköpings Södra IF:n harjoituksissa testijaksolla joulukuussa, mutta sopimusta ei lopulta syntynyt. Hyväraaminen ja kehityskelpoinen maalivahti kiinnosti myös muita Veikkausliigaseuroja.

– Neuvotteluissa tosiaan meni aika pitkään ja siinä oli pientä keskustelua muuallekin. Lopulta kun ulkomailta ei kuulunut mitään huippujuttuja niin oli helppo päätös jäädä IFK:hon. Muista kotimaisista seuroista ei varteenotettavia keskusteluja ehtinyt kunnolla syntymään, Eriksson paljasti seuran verkkosivuilla.

HIFK:n kapteenistoon kuuluneen Kuusijärven jatkosopimus on kaksivuotinen. Päättyneellä kaudella HIFK:n puolustuksen luottopelaajiin kuulunut Kuusijärvi pelasi Veikkausliigassa 27 ottelua, joissa hän teki yhden maalin. Aikaisempina kausina keskuspuolustajana useimmiten toiminut 30-vuotias Kuusijärvi pelasi viime kaudella paljon myös laitapuolustajan tontilla.

– Fiilikset jatkosopparista ovat luonnollisesti aivan mahtavat. Koen itseni etuoikeutetuksi, kun saan olla osana pidempää jatkuvuutta seuraavat kaksi vuotta. Koen myös omaksuneeni tietyt arvot, joita Röda edustaa. tarkoituksena on juurruttaa niitä myös uusiin tulokkaisiin, jotta faneilla on tulevaisuudessakin IFK:lle tärkeitä arvoja edustavia pelaajia, joita tulla kannustamaan, Kuusijärvi kertoo.

HIFK:lla on julkaistut pelaajasopimukset ensi kaudeksi kolmen maalivahdin ja 13 kenttäpelaajan kanssa.

Lähde: HIFK:n verkkosivut

Carljohan Eriksson on kuulunut Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin.
Carljohan Eriksson on kuulunut Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin.