Video: Suomen futsalmaajoukkue etenee MM-jatkokarsintaan!

Suomen futsalmaajoukkue teki sunnuntaina kovan tempun, kun Georgia kaatui numeroin 5-2 (2-1). Näin Suomi etenee jatkokarsintoihin MM-Elite Roundille.

Suomi teki maansa futsalhistoriaa etenemällä lohkokakkosena jatkoon futsalin MM-karsinnassa. Seuraavalla kierroksella Elite Roundilla kilpailee 16 euroopan parasta maata. Suomen saldona Main Roundin turnauksesta oli kuusi pistettä kahdella voitolla kolmesta ottelusta.

Sunnuntain ottelussa Suomi siirtyi johtoon ajassa 8.56 Juhana Jyrkiäisen karattua Georgian puolustajalta. Jyrkiäinen nosti pallon varmasti verkkoihin yli Georgian maalivahti Kupatadzen. Georgia tuli kuitenkin tasoihin upealla Sebiskveradzen kaukovedolla. Ennen puoliajan loppua Suomen Jani Korpela ohitti laidalla ja yhteispelillä Panu Aution kanssa Korpela syötti maalinedustalle, josta pallo kimposi Georgian oman pelaajan kautta maaliin. Tauolle mentiin Suomen 2-1 johdossa.

Georgia tuli toisella jaksolla tasalukemiin 2-2 Sebiskveradzen kovalla ja tarkalla laukauksella alakulmaan ajassa 26.41. Mico Marticinryhmä ei tästä hätkähtänyt vaan jaksoi pelata omaa peliään ja tiesi Georgian väsyvän loppua kohden. Miika Hosio veikin Suomen johtoon epäsuoran vapaapotkun jälkeen ja hetkeä myöhemmin Georgian virhetilin täytyttyä Panu Autio laukoi suomen jo 4-2 johtoon kymmenen metrin vapaapotkusta. Maalivahti Juha-Matti Savolainenlaukoi tyhjään maaliin loppulukemiksi 5-2.

Näin Suomi pääsi riehakkaasti juhlimaan jatkoonmenoa. Syytä iloon onkin, sillä saavutus on erittäin kova. Turnauksessa kaatui kaksi rankingissa Suomen yläpuolella olevaa joukkuetta, Puola ja Georgia.

Kaikki maalikoosteet, haastattelut HuuTV:sta TÄSTÄ.

Lähde: Palloliitto

Futsalmaajoukkue etenee MM-jatkokarsintaan

https://twitter.com/FutsalSuomi/status/1188545593100115969

Jos video ei jostain syystä aukea, niin voit katsoa sen myös TÄSTÄ.
— —
KATSO MYÖS: Video: TPS nousee Veikkausliigaan – seuraikoni Mika Ääritalo sankarina!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän