FC Lahdelle isot sakot elokuun HJK-Lahti-ottelun tapahtumista

Veikkausliigan Alempaan loppusarjaan valmistautuva FC Lahti on saanut isot sakot liittyen elokuun 10. päivä pelattuun HJK-otteluun.

FC Lahdelle mätkäistiin 6500 euron sakot. Palloliiton kurinpitopäätöksen voit lukea kokonaisuudessaan TÄSTÄ.

FC Lahti aikoo valittaa päätöksestä.

Kurinpitovaliokunnan saamien raporttien ja materiaalin mukaan FC Lahden kannattajat ovat ennen ottelun alkua pitäneet hallussa ja sytyttäneet ottelustadionin välittömässä läheisyydessä 10-15 soihtua aiheuttaen vaaratilanteita niin henkilö- kuin omaisuusvahinkojen osalta. Yksi FC Lahden kannattajista kaatoi tilanteen aikana poliisin.

Päätöksen perusteluissa todetaan, että FC Lahden kannattajien toiminta on ollut erittäin vakavaa ja aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita. FC Lahden häiriötä aiheuttaneet kannattajat ovat toimineet järjestäytyneesti sekä tarkoituksellisesti nimenomaan pyrkien aiheuttamaan vahinkoja ja yleistä vaaraa. FC Lahden kannattajien toiminta osoittaa poikkeuksellista piittaamattomuutta ihmisten turvallisuutta kohtaan. FC Lahden kannattajat ovat rynnänneet ja heittäneet soihtuja HJK:n kannattajia sekä muita ihmisiä kohti aiheuttaen näin vakavien henkilövahinkojen mahdollisuuden.

Poliisi on puuttunut FC Lahden kannattajien toimintaan ja poliisit muun ohella joutuivat käyttämään sumutetta kannattajien rauhoittamiseksi. FC Lahden kannattajat käyttäytyivät tilanteessa myös väkivaltaisesti virkavaltaa vastaan, kun yksi FC Lahden kannattaja kaatoi yhden poliiseista maahan. Poliisimiehen väkivaltaista vastustamista on aina pidettävä erittäin vakavana rikkomuksena.

HJK:lle ei määrätty rangaistusta.

Lähde: Palloliitto

Syksyn isot ottelut alkavat

ALEMPI LOPPUSARJA: 
Pe 13.9. klo 18:30 HIFK vs. KPV
Pe 13.9. klo 18:30 SJK vs. VPS
La 14.9. klo 17:00 FC Lahti vs. RoPS

YLEMPI LOPPUSARJA:
Su 15.9. klo 18:30 FC Inter vs. IFK Mariehamn
Su 15.9. klo 18:30 Ilves vs. FC Honka
Su 15.9. klo 18:30 KuPS vs. HJK

— —

1 kommentti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän