FC Lahden Jasse Tuominen siirtyy BATE Borisoviin

Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti Jasse Tuominen siirtyy valkovenäläisen suurseuran FK BATE Borisovin paitaan kolmen vuoden sopimuksella.

21-vuotias Tuominen tuli suomalaiselle jalkapallokansalle tutuksi viimeistään viime vuonna, kun hyökkääjä paukutti Veikkausliigassa 10 maalia ja kuului läpi kauden FC Lahden parhaimmistoon. Läpimurtokauden myötä Tuominen nostettiin mukaan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Viime tammikuussa Tuominen debytoi myös Suomen A-maajoukkueessa Marokkoa vastaan Abu Dhabissa.

Paljon on siis tapahtunut lyhyessä ajassa. Vielä kolme vuotta sitten Tuominen toipui pahasta polvivammasta. Kaksi vuotta sitten hän tykitti maaleja Mikkelin Palloilijoiden paidassa Ykkösessä ja viime kaudella FC Lahdessa Veikkausliigassa.

Ensi kaudella Tuominen tekee maaleja BATE Borisovissa, joka on juhlinut Valko-Venäjän mestaruutta peräti 11 kautta putkeen. Maansa suurseura on ollut myös säännöllinen vieras Mestarien liigan lohkovaiheessa. Ei ole siis ihme, että Jasse on innoissaan tulevasta haasteesta.

– Mahtavilla fiiliksillä siirryn kovaan seuraan. Uskon, että pystyn ottamaan BATE Borisovissa seuraavan ison askeleen jalkapalloilijana, Tuominen kertoo FC Lahden verkkosivuilla.

– Sain seurajohdolta signaalin, että minun osalle on suunnitelmia jo alkavaa kautta varten. Totta kai minun pitää vastata huutoon, kun mahdollisuuden saan, Jasse tietää.

Lähde: FC Lahden verkkosivut

fc_lahti_logo