Espanja ja Saksa takoivat kahdeksan maalia 90 minuutin jälkeen alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa

Espanja ja Saksa pelasivat uskomattoman trillerin alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa, kun joukkueet paukuttelivat loppuhetkillä maaleja oikein urakalla.

Jalkapallon alle 19-vuotiaiden poikien EM-kisoissa nähtiin melkoinen maali-iloittelu, kun Espanja ja Saksa kohtasivat turnauksen toisessa välierässä.

Ottelu ei tosin vielä avauspuolikkaan jälkeen vaikuttanut erityiseltä maalijuhlalta, sillä tilanne oli ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen Saksalle 0–1.

Lue myös:

Toisen puoliajan alkukin sujui vielä melko rauhallisesti. Betis-hyökkääjä Pablo Garcia toi Espanjan tasoihin 61. minuutilla, mutta Saksa karkasi noin varttia myöhemmin johtoon.

Kun ottelun varsinainen peliaika tuli päätökseen, alkoi rytistä. Garcia iski lisäajalla hattutempun täyteen tekemällä kaksi maalia Espanjalle. Ajassa 90+9 Saksa kampesi kuitenkin tasoihin Espanjan tehtyä oman maalin. Näin ollen edessä siinsi jatkoaika ja mahdollisesti rankkarikisa.

Jatkoaikaa oli pelattu seitsemän minuuttia, kun Espanja teki maalin. Saksa nousi kuitenkin pian rinnalle ja ohi, kun Hoffenheimin Max Moerstedt teki kaksi maalia ja viimeisteli hattutemppunsa. Tilanne oli Saksalle 4–5, kun ottelua oli takana 107 minuuttia.

Kuusi minuuttia myöhemmin oli jälleen Espanjan vuoro nousta tasoihin. Lopulta, kun ottelua oli pelattu 119 minuuttia, teki Garcia illan neljännen maalinsa. Se jäi samalla ottelun viimeiseksi osumaksi, ja Espanja eteni finaaliin lukemin 6–5.

Torstaina pelattavassa finaalissa Espanja kohtaa Hollannin.

Espanja ja Saksa järjestivät melkoisen näytöksen alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa

https://www.youtube.com/watch?v=wwcmm9NNLUM

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen TÄSTÄ!

Edellinen artikkeliVideo: Turvamiehet vievät nuorta fania pois – Messi pyytää pojan yhteiskuvaan kesällä 2017
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: 35 vuotta tunnetusta MM-kohusta – Rijkaardin sylkäisyt jäivät historiaan

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän