Ennakko: Pronssiottelu – Brasilia v Hollanti

720px-WC-2014-Brasil.svg_

PRONSSIOTTELU: BRASILIA – HOLLANTI

Tänään pelataan kisojen toisiksi viimeinen ottelu. Pronssipelissä kohtaavat Brasilia ja Hollanti. Ottelu alkaa klo. 23:00.

Brasilia lähtee otteluun nöyryyttävän semifinaalin jälkeen. Brasilian paketti hajosi totaalisesti Saksaa vastaan ja lopputuloksena oli massiivinen 1-7 tappio.

Tappio voi aiheuttaa sisuuntumisen keltaisilla, jolla halutaan osoittaa faneille joukkueen olevan edelleen iskukykyinen. Fakta on kuitenkin se, että Saksa-tappiolla on järisyttävä vaikutus koko brasilialaiseen kansaan. Eikä pelaajiston lataus voi olla missään nimessä ideaalinen. Illan ottelussa tullaan mittaamaan pelaajien ammattiylpeys, sekä sitoutuminen joukkueen toimintaan. Pronssi on kuitenkin mitali minkä voi voittaa, vaikka ainoa tavoite olikin mestaruus.

Hollanti lähtee otteluun välierätappion jälkimainingeissa. Heillä oli Argentiinaa vastaan todella puolustava pelityyli, eikä totuttua hyökkäysvoittoista peliä nähty juuri ollenkaan. Ottelu ratkesikin rankkareilla Argentiinan hyväksi. Hollanti oli väsynyt ja vain varjo aiemmin kisoissa nähdystä joukkueesta. Nyt heillä on paikka napata suht kokemattomalla joukkueella arvokisamitali.

Mielenkiintoista on nähdä minkälaisella kokoonpanolla Louis van Gaal lähtee liikkeelle. Hollanti lähtee otteluun joka tapauksessa altavastaajana, mutta heillä on hyvä mahdollisuus kaataa kisaisännät heidän traumaattisen välierän jälkeen.

Lisäjännitystä pronssiotteluun saat iskemällä vedot sisään Bettsonin sivuilla tästä linkistä.

 

Puoliaika.comin toimituksen vetohaut ovat seuraavanlaiset.

1. Odotamme ottelusta runsasmaalista ja hakumme on over 2.5 maalia kertoimella 1.72.

2. Uskomme, että Oscar jatkaa maalitehtailuaan ja avaa maalihanat illan ottelussa. Betssonin kerroin kohteessa 10.00.