720px-WC-2014-Brasil.svg_

 

 

BELGIA – USA

 

 

Tänään myöhäisottelussa kohtaavat Belgia ja USA. Ottelu alkaa klo 23.00.

 

 

Belgia voitti kaikki alkulohkon pelinsä, joten plakkarissa puhtaat 3 voittoa. Mutta, mutta…Joukkue ei ole pelannut odotetulla tasolla, eikä todellista identiteettiä joukkueelle ole löytynyt. Potentiaali on aivan huikea, mutta Belgia on tehnyt vain tarvittavan eikä ole vakuuttanut mitenkään erityisesti. Nyt on aika koota rivit ja näyttää maailmalle mistä punaiset paholaiset on tehty.

 

 

USA on ollut kisoissa tasainen suorittaja, joka meni kivikovasta lohkosta hieman yllättäenkin jatkoon. Vahva joukkuepeli, ansioikas puolustaminen ja erinomainen maalivahti on USA:n tunnusmerkkejä. Sillä ei ole vieläkään megatähtiä joukkueessaan, mutta Jurgen Klinsmannin joukkue on todella vaikea voitettava. Nyt yhdysvaltalaiset lähtevät tappelemaan jatkopaikasta kynsin hampain.

 

 

Lisäjännityksen hakijoille vedot sisään Betssonilla tästä linkistä.

 

 

Puoliaika.comin vetohaut illan peliin ovat seuraavat:

 

1. Uskomme pelin ratkeavan vasta jatkoajalla tai rankkareissa, joten haemme kohteeseen merkin X, kertoimella 3.30.

 

2. Toinen hakumme on, että ottelussa nähdään alle 2.5 maalia. Kerroin 1.65.

Jos sinulla ei vielä ole Unibetin tiliä, niin avaa se klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja