EM-välierä: kerrankin Englannin kelkassa

Tänään tiistaina tahkotaan Italian ja Espanjan kesken, mutta tarraudunpa jo keskiviikkoiseen Wembley-härdellin. 

Englanti – Tanska

Kokeilenpa kerrankin puolirohkeaa hyppäämistä Englannin kelkkaan. Englanti on onnistunut toistaiseksi pitämään EM-kisoissa oman päänsä puhtaana, mutta eipä tuota hyökkäyspelaamista voi edelleenkään liian satumaiseksi kutsua. Erikoistilanteet ja maalipaikat ylipäänsä on käytetty Harry Kanen johdolla mukavasti hyväksi, mutta riittääkö se loputtomiin? Kenties riittää. 

Toivon vilpittömästi menestystä tunteikkaita kisoja pelailevalle Tanskalle, eikä joukkue missään ylitsepääsemättömässä tilanteessa ole. Kyse on tällä kertaa pitkälti siitä, miten erityyppisessä hurmostilassa palloilevat ryhmät onnistuvat fiilistasonsa voimavarana käyttämään. Tanska on Christian Eriksenin sairaskohtauksen jälkeen uskomattoman fiilistilansa jo näyttänyt, ja Englantikin tuntuu vihdoin paineita kestävän. Englannin puolivälieräkamppailulle en tässä kohtaa liikaa painoarvoa anna, sillä Ukraina oli merkkauspeliään myöten sysipaska. 

Englannin kotietu saa meikäläisen ajatusmaailmassa juuri tässä kohtaa suuren merkityksen. Gareth Southgaten nippu ammensi jo Saksaa vastaan hullaantuneista faneistaan mukavasti energiaa, ja kenties nyt tosiaan on käymässä niin, että ryhmä paineet myös kestää.

Mikä merkittävintä, tanskalaisfaneja ei matkustusrajoitusten takia Wembleylle pääse (poislukien luonnollisesti Englannissa asuvat tanskalaiset), joten nyt todella voidaan puhua kotiedusta. Lisäksi Tanskan kupissa painaa pieni matkustusrasitus, sillä joukkue joutuu reissaamaan Lontoon suuntaan kutakuinkin toiselta puolelta maapalloa Bakusta. 

Tanska pääsee otteluun Eriksenin poissaoloa lukuunottamatta parhaallaan, myös nastan pyylevää materiaalia pursuava Englanti lähtee otteluun vahvalla kokoonpanolla, kun Jadon Sanchokin on taas kehissä. 

Pelivalinta

Harvemmin on tullut Englantiin lopputurnauksessa tasoituksella koskettua, mutta tällä kertaa koti- ja materiaalietu, hullaantuneet kannattajat sekä vihdoin ja viimein hyvältä näyttävä Englannin paineensietokyky ovat tekijöitä, jotka saavat meikäläisen kelkan kääntymään aasialaista tasoitusvetoa Englanti ah -1 (kerroin 2,51) kohti. 

Ei olisi mitenkään tavatonta, että Tanska pystyisi maaliaan varjelemaan, mutta Englannin mahdollinen ensimmäisen puoliajan maali muuttaisi pelinkuvaa merkittävästi. Jännä nähdä, suorastaan merkittävän jännä.

Kerroin on kirjoitushetken kerroin ja saattaa muuttua, lisää kertoimia tästä

Attachment.png

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän