Der Klassikerissa pelataan jopa mestaruudesta

Tänä iltana kello 19:30 potkaistaan käyntiin Borussia Dortmundin ja Bayern Munchenin välinen ottelu, jota myös Der Klassiker -nimellä kutsutaan. Panokset ovat valtaisat.

Illan kaava on selkeä. Mikäli Dortmund haluaa vielä pysyä mestaruustaistossa mukana, on tänään täydet kolme pistettä hoidettava kotikentällä. Vastaavasti Bayern Munchenillä on sauma karata entistä kauemmas sarjataulukossa, jos täysi pistepotti matkaakin Muncheniin.

Kokoonpanotilanne suosii jonkin verran illan isäntiä. Dortmundin ykköstoppari Mats Hummels on suurella todennäköisyydellä pelikunnossa, vaikka saksalainen otettiin vamman vuoksi vaihtoon Wolfsburgia vastaan. Marco Reus, Nico Schulz ja Dan-Axel Zagadou kuitenkin ovat edelleen sivussa.

Bayernilta riittää edelleen avainpelaajia poissaolijoiden listalle. Thiago Alcantara huilaa nivusvammansa vuoksi, vaikka keskikentän luottomies onkin jo palannut treenaamaan. Myös Coutinho, Niklas Sule ja Corentin Tolisso missaavat tämän tärkeän matsin. On silti muistettava, että Bayernilla riittää leveyttä joukkueessa näiden poissaolojen paikkaamiseksi hyvin pitkälti.

Aiemmat Der Klassikerit ovat menneet hyvin vahvasti kotijoukkueiden pillin mukaan. Bayern on dominoinut murskaavasti Allianz Arenalla, mutta Dortmundin maaperällä on ollut tappiollisempaa. Molemmat joukkueet lähtevät illan matsiin hyvässä vireessä ja koronatauon jälkeen on kuntopuntarissa pelkkää vihreää. Uskotaan kuitenkin siihen että Lucien Favren Dortmund kestää tänään valtaisat paineet ja raapivat ottelusta vähintään tasurin. Kertoimissa Bayernin arvo on hilattu liian alas. Tasaista kohtaamista tästä kelpaa odottaa!

Pelivihje: Borussia Dortmund 1X (1.97 @Coolbet)

Artikkelissa on käytetty kirjoitushetken kerrointa ja se voi muuttua ennen ottelun alkua.

LYÖ VETOA!

Video: Maalivahti torjuu käsillään – Luis Suarez vaatii pilkkua käsivirheestä Copa Americassa 2019

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän