Petturista sankariksi – Beckham tykittää Englannin MM-kisoihin

Beckham 2001 Puoliaika

Beckham 2001 Puoliaika

Joskus yksi ainoa hetki voi muuttaa kaiken. David Beckhamin kohdalla se hetki koitti MM-karsinnoissa syksyllä 2001. Hänen vapaapotkunsa lähetti Englannin MM-kisoihin ja teki halveksitusta roistosta juhlitun sankarin.

Jotta voi ymmärtää maalin merkityksen, on katsottava menneisyyteen.

Kesä 1998, Ranskan MM-kisojen neljännesvälierä Englanti vastaan Argentiina. Argentiinan Diego Simeone rappaa Beckhamia takaapäin ja englantilainen kostaa. Hän heilauttaa vaistomaisesti jalkaansa kohti Simeonea, joka lakoaa maahan kuin ammuttuna. Erotuomari Kim Nielsenillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pistää Beckham pihalle.

”Nyt tuli mokattua. Minut pannaan suihkuun”, Beckham muistelee kirjassaan My Side vuodelta 2003.

Gary Neville tuli luokseni, laittoi käden hartioilleni ja läpsäytti minua sitten selkään. ’Mitä sinä teit? Miksi sinä noin teit?’ Gary ei kysynyt haukkuakseen vaan hän halusi tietää miksi olin potkaissut Simeonea. En osannut vastata, enkä tiedä vastausta vielä tänäkään päivänä.”

”Kymmenen sankaria, yksi typerä poika”

Englanti hävisi lopulta rangaistuspotkukilpailussa. Maan keltainen lehdistö ja osa kannattajista ristiinnaulitsivat Beckhamin välittömästi. Syntipukki oli löydettävä ja tällä kertaa se oli helppoa. Nuori jalkapalloilija oli koettelemuksen edessä.

”Olin odottanut jonkinlaista höykytystä, mutta sen armottomuus oli täysi yllätys”, Beckham kertoo kirjassaan.

Ottelua seuraavana päivänä Beckhamin vanhempien talon eteen oli leiriytynyt yli kolmekymmentä toimittajaa ja heidän puhelintaan salakuunneltiin. Aina kun he avasivat oven, kuvausryhmät olivat tunkemassa kameraa heidän naamansa eteen.

”Minä olen päässyt niiden aikojen yli, mutta jotkin asiat kummittelevat yhä mielessäni: lehdessä oli kuva naamallani varustetusta tikkataulusta ja lyhtypylvääseen hirtetystä Beckham-nukesta.”

Sankariksi kotikentällä

Suora leikkaus lokakuuhun 2001. Englanti pelasi paikasta vuoden 2002 MM-kisoihin, ja edessä oli viimeinen karsintaottelu Kreikkaa vastaan Old Traffordilla. Suoraan jatkopaikkaan tarvittiin tasapeli tulevalta Euroopan mestarilta.

Edeltävien vuosien aikana Beckham oli noussut tähteyteen seurajoukkueessaan. Kyseessä oli kiistattomasti yksi maailman parhaista keskikenttäpelaajista ja erikoistilannemiehistä. Hän oli noussut kritiikin säestämänä myös maajoukkuekapteeniksi, mutta silti valtaosa kannattajista ei ollut antanut anteeksi Ranskan tapahtumia.

Ratkaiseva karsintaottelu oli tuskainen esitys koko Englannin joukkueelta. Kreikka johti lisäajan viimeisellä minuutilla 2-1, kun Teddy Sheringham hankki vapaapotkun paristakymmenestä metristä. Beckham oli haaskannut jo monta vaparia, mutta ei ollut aikeissa luopua viimeisestä tilaisuudesta.

”Keskityin vain siihen, että veto lähtee maalia kohti. Otin vauhtia, ja sillä hetkellä kun jalka osui palloon, tiesin että nyt menee sisään”, hän muistelee.

Pallo painui maaliin stadionin revetessä liitoksistaan. Samaan aikaan toisaalla Suomi pakotti Saksan tasapeliin, varmistaen Englannin jatkopaikan. David Beckham sovitti maalillaan kolmen vuoden takaisen rikoksen ja lunasti paikkansa maajoukkuekannattajien sydämissä.

Beckham ja synninpäästö viimeisellä minuutilla

Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
Lisää videoita TÄÄLLÄ.

Lähteet: David Beckham: My Side, Daily Mail

Edellinen artikkeliZlatanilta uskomaton debyytti LA Galaxyn riveissä
Seuraava artikkeliTeddy Sheringham täyttää 52 vuotta – tässä kulttihyökkääjän maalit Englannin paidassa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän