Bayernin ylivoima määrittelee Triplauksen startin

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Coolbetin Joulukalenterissa yli 45 000€ edestä palkintoja!

Buliperjantai on jo tuttu käsite, kun läpikäydään Triplauksen starttia. Tänä perjantaina vastakkain mittelöivät sarjakärki Bayern Munchen ja Wolfsburg, eikä isäntien suosikin asema liene kellekään yllätys. Wolfsburg on jopa kuuden ottelun tappioputkessa, kun taas Bayernin juna puksuttaa tasaisen tappavasti kohti mestaruutta. Punaiset lapulle sisältäen sen, että ottelussa tehdään yli 2.5 maalia.

Saksalaisten kaveriksi otetaan matsi hieman enemmän etelästä, nimittäin Roomasta. Stadio Olimpicolla klo 19:30 alkaen nähdään Lazion ja Genoan taisto, jossa myös isäntäjoukkue on vahvasti suosikin pallilla. Pelivalinta menee linjassa ylemmän kanssa, sillä panostetaan Lazion voittoon overivaatimuksella. Maurizio Sarri ei ole vielä Biancocelestin puolustusta saanut parhaaseen iskuun, joten Genoakin voi päästä maaleja juhlimaan.

TRIPLAUKSEEN!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän