Bayern vei Supercup-trillerin

Bayern-kippari Philipp Lahm nostaa voittopokaalin ilmaan. Kuva: EPA / THOMAS EISENHUTH

Josep Guardiola saavutti ensimmäisen pokaalinsa Bayern Münchenin peräsimessä, kun saksalaisjoukkue kaatoi Jose Mourinhon luotsaaman Chelsean rangaistuspotkukilpailun jälkeen jalkapallon Supercup-ottelussa perjantaina Prahassa.

Bayernin sankariksi trilleriottelussa nousi maalivahti Manuel Neuer, joka torjui Chelsean viidennen laukojan Romelu Lukakun kudin ja takasi punapaitojen 5-4-voiton.

Chelsean Fernando Torres laukoi avausosuman jo ottelun alussa näyttävän vastahyökkäyksen päätteeksi, mutta Franck Riberyn toisen puoliajan 1-1-tasoituksen myötä ratkaisu siirtyi jatkoajalle.

Vaikka Bayern pääsi Ramiresin punaisen kortin myötä ylivoimalle, Chelsea otti kiinnityksen voittoon Eden Hazardin jatkoaikamaalilla. Sinisten voitonjuhlat olivat jo alkamassa, kun Javi Martinez tasoitti viime hetkillä 2-2:een.

Vuosittain pelattavassa kamppailussa kohtaavat edellisen kauden Mestarien liigan voittaja ja Eurooppa-liigan voittaja.

Ribery hukkasi ensimmäisen tekopaikkansa ennen kuin Torres vei Chelsean johtoon kahdeksannella minuutilla komean kuvion päätteeksi. Esityön tekivät Hazard ja keskityksen antanut Andre Schürrle.

Chelsea-vahti Petr Cech torjui kapteeni Philipp Lahmin maalintekoyrityksen ja joutui toistamiseen torjuntatöihin reilun 20 minuutin kohdalla. Tällä kertaa viimeistelyä yritti Ribery.

Toisessa päässä Torres kääntyi vauhdilla maalin edessä ja tykitti pallon hieman yli Neuerin vartioiman maalin. Ennen taukoa Bayernin Thomas Müllerin kuti suuntautui vielä sivuverkkoon.

Ribery nosti punapaidat tasoihin heti toisen puoliajan alussa. Hän sai pallon Toni Kroosilta ja laukoi sen oikealla jalallaan Cechin ulottumattomiin. Riberylle avautui pian sen jälkeen toinenkin paikka, mutta veto painui ohi takatolpan.

Vajaan tunnin kohdalla Riberyn vapaapotku tavoitti Arjen Robbenin, joka jatkoi nahkakuulan vaikeasta asennosta yli maalin. Oscar puolestaan ei kyennyt ohittamaan Neueria Danten virheen jälkeen. Maalivahti pysäytti myös Hazardin laukauksen.

Chelsean toinen maali oli erittäin lähellä vajaa vartti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Frank Lampardin kulmapotku löysi Branislav Ivanovicin, joka puski pallon poikkipuuhun.

Lampard järjesti sinipaitojen seuraavan tilanteen David Luizille, jonka puskun Neuer torjui. Heti perään Chelsean Ramiresille nousi keskialueen rikkeestä illan toinen kortti, ja hänet poistettiin kentältä.

Riberyn laukaus viuhui ohi maalin, ja David Luiz pyssytti vapaapotkunsa muuriin, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Heti alussa Hazard eteni vasemmalta vetopaikkaan ja yllätti Neuerin helpohkosti.

Ylivoimalla pelannut Bayern vyörytti sen jälkeen hyökkäyksiään jatkuvasti kohti vastustajan maalia. Cech torjui upeasti Mario Mandzukicin ja Martinezin yritykset, kun jäljellä oli reilut kymmenen minuuttia.

Minuutteja myöhemmin Bayernin vaihtomies Xherdan Shaqiri oli mainiossa maalintekopaikassa, mutta Gary Cahill puolusti tilanteessa erinomaisesti ja tuikkasi pallon viime hetkellä väljemmille vesille.

Cech pelasti viime hetkillä joukkueensa takaiskuilta. Ensin hän torjui Mario Götzen lähentelyt ja venytti heti perään Riberyn vapaapotkun tielle.

Bayern puristi kuitenkin väkisin tasoihin lisäajalla. Pallo tuli sekavan tilanteen päätteeksi Danten kautta Martinezille, joka tuikkasi pallon etunurkasta ohi voimattoman tshekkivahdin.

Bayern München – Chelsea rp. 5-4, 2-2, 1-1 (0-1)

YLE

 

Edellinen artikkeliStadionilla tulipalo
Seuraava artikkeliPunaiset kortit pilaavat mun elämän!